Lauantaina upeimman mahdollisen kunnian saanut ex-liigahyökkääjä kertoi – tällaisessa hetkessä uran lopettamispäätös kypsyi
Kuva: Juha Tamminen
Peräti 19 kautta kestäneen liigauransa sesonkiin 2019-20 lopettanut SaiPa-ikoni Ville Koho sai lauantaina upeimman mahdollisen kunnian, mitä pelaaja seuralta voi saada. Seuraikonin numero kahdeksan nousi Lappeenrannan Kisapuiston jäähallin kattoon ikiajoiksi Kärpät-pelin alla.
Koko uransa SaiPaa edustaneelle Koholle pidettiin tunteikas tilaisuus puheineen, ja tunteikas oli myös päivänsankarin puhe. Hän kertoi siinä muun muassa siitä hetkestä, jolloin uran lopettamispäätös kypsyi.
Kyseessä oli vuoden 2019 joulukuu ja normaali runkosarjan matsi.
– Oli normaalit rutiinit, alkulämmittelyt ja hyppäsin pyörän selkään. Oli tapana polkea kahdeksan minuuttia, mutta kuuden minuutin kohdalla tajusin, että kirjoitan tätä puhetta päässä, pelaaja valaisi paidan jäädytystilaisuudessa.
– Se oli se hetki, kun tajusin, että ura tulee päättymään keväällä 2020.
Koho oli kysellyt ennen tätä muilta, että mistä eläkkeelle siirtymisen ajan tietää tulleen.
– Kaikilla oli sama vastaus – kyllä sen tietää, se tunne tulee.
Lappeenrantalainen pelasi pääsarjassa 853 runkosarjan ottelua pistein 102+158=260, 48 pudotuspeliottelun saldo oli 5+8=13. Koho voitti urallaan A-nuorten Suomen mestaruuden kauden 2001-02 päätteeksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Jarmo Kekäläinen pisti tuulemaan: antoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Oho! JYP jatkosopimukseen tähtihyökkääjänsä kanssa
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Lähde: HIFK:sta tuttu pistetykki palaa Liigaan!
- Suomalainen NHL-superlupaus pahoissa riidoissa Liiga-seuran kanssa – uusi joukkue löytyi nyt!
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Jonas Enlund löysi uuden joukkueen!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?