Kova naaraus! Sam Lofquist palaa Liigaan – mutta ei tällä kertaa SaiPaan
Kouvolan KooKoo tiedotti keskiviikkona vahvistaneensa rivejään puolustaja Sam Lofquistilla.
31-vuotias kanadalainen pelasi viime kaudella KHL:ssä Kunlun Red Starsin riveissä 21 ottelua sekä Liigassa SaiPassa 11 ottelua.
SaiPaa myös vuosina 2014-16 edustanut Lofquist on ollut tällä kaudella ilman joukkuetta.
– Sam on erittäin luisteluvoimainen ja kokenut puolustaja, jonka kova laukaus muistetaan varmasti vielä miehen edellisiltä Liiga-kausilta. Hän tulee täydentämään vajaamiehiseksi joutuneen KooKoo puolustuksen ja on mahdollisesti mukana jo, kun sarja jatkuu maanantaina maajoukkuetauon jälkeen, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kertoi tiedotteessa.
KooKoo tiedotti samalla solmineensa vuoteen 2024 ulottuvan jatkosopimuksen lainahyökkääjä Terry Andin kanssa.
– Terryn sopimuksella saamme kaivattua leveyttä poissaolojen kaventamaan hyökkäykseemme. Terry esiintyi lainamiehenä pelaamissaan otteluissaan energisesti ja pystyy auttamaan meitä myös pidemmällä tähtäimellä, Kultanen kommentoi.
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!