Karjala-turnaus pyörähtää Suomen osalta käyntiin tänään torstaina, kun Leijonat isännöi Hartwall Areenalla Venäjää.

Suomi lähtee otteluun ennakkosuosikkina, sillä Jukka Jalosen valmennustiimi on kasannut turnaukseen poikkeuksellisen kovan joukkueen. Mukana ovat muun muassa Mikko Lehtonen, Sami Vatanen ja Valtteri Filppula, jotka pelasivat vielä viime kaudella NHL:ssä. Kyseinen kolmikko kuuluu myös siihen ryhmään, jotka antavat MM-kotikisojen lisäksi näyttöjä myös olympialaisia ajatellen.

Alle Leijonat.com listaa viisi Karjala-turnauksen suomalaispelaajaa, joilla on enemmän tai vähemmän mahdollisuuksia murtautua Suomen lopulliseen olympiajoukkueeseen.

Mikko Lehtonen, SKA Pietari

Columbus Blue Jacketsista lähtenyt Lehtonen pelaa tällä hetkellä huipputasolla SKA Pietarin riveissä. Keskimäärin yli 30 minuuttia illassa kellottava puolustaja on tällä hetkellä Euroopassa kiekkoilevista suomalaisista ehkäpä se kaikista vahvin ehdokas olympiajoukkueeseen.

Se, että Lehtonen siirtyi NHL:stä KHL:ään ei heikennä yhtään hänen mahdollisuuksiaan päästä olympialaisiin, vaan asia on päinvastoin. SKA:ssa puolustaja pääsee pelaamaan paljon omilla vahvuuksillaan, joten maajoukkuevalmennukselle on huomattavasti helpompi antaa hyviä näyttöjä kuin NHL:ssä/AHL:ssä.

Kauden tilastot: 6 ottelua, tehopisteet 1+2=3, plus/miinus +5, jääaika 30:04/ottelu.

Sami Vatanen, Geneve-Servette HC

Vatasen mittava NHL-ura tuli viime kauden päätteeksi ainakin toistaiseksi pakettiin, kun kokenut puolustaja päätti siirtyä urallaan ensimmäistä kertaa Sveitsin pääsarjaan. Vatanen on osoittanut uudessa ympäristössä nopeasti, että hän on sarjaan kivenkova vahvistus, sillä tehopisteitä on syntynyt lähes piste per peli -tahdilla.

Mikäli Vatanen onnistuu nyt myös loistavasti Karjala-turnauksessa, niin puolustajalla voi olla jo toinen jalka olympiakoneessa.

Kauden tilastot: 14 ottelua, tehopisteet 3+9=12, plus/miinus -6, jääaika 24:12/ottelu.

Atte Ohtamaa, Kärpät

Ohtamaa on tällä hetkellä Liigan paras pelaaja, joka voisi pelata huomattavasti kovemmassakin sarjassa. Kärppien johtava pelaaja oli ilmiselvä valinta Karjala-turnaukseen, sillä näytöt ovat vahvoja. Jalosen luottopelaaja on osoittanut jo monessa turnauksessa, että taso riittää painimaan lajin kirkkaimpiakin tähtiä vastaan. Ei siis kannata yllättyä, mikäli vahvasti molempiin suuntiin pelaavan Ohtamaan nimi löytyisi myös Pekingiin lähtevien pelaajien joukosta.

Kauden tilastot: 20 ottelua, tehopisteet 6+8=14, plus/miinus -2, jääaika 26:09/ottelu.

Atte Ohtamaa on tuttu näky Leijonien takalinjoilla. Kuva: Juha Tamminen

Valtteri Filppula, Geneve-Servette HC

NHL:ssä yli 1000 ottelua pelannut Filppula ei saanut enää sopimusta maailman kovimmasta jääkiekkosarjasta, mutta Sveitsiin siirtynyt pelaaja on todistanut, että taso riittää yhä loistavasti kansainväliselle tasolle. Filppula on pelannut NL:ssä yli piste per peli -tahdilla, joten konkarille on yhä käyttöä myös kärkiketjuissa, mutta monikäyttöisyytensä vuoksi Filppulaa voi peluuttaa missä tahansa kentällisessä, mikä ei ainakaan heikennä hänen asemiaan olympiavalintoja tehdessä.

Kauden tilastot: 20 ottelua, 8+13=21, plus/miinus -6, jääaika 22:54/ottelu.

Jussi Olkinuora, Metallurg Magnitogorsk

Leijonien valmennuksella ei tule todellakaan olemaan helppoa, kun olympialaisiin valitaan maalivahteja. Suomella on pelkästään jo NHL:ssä useita hyviä vaihtoehtoja, joista Nashville Predatorsin Juuse Saros on tällä hetkellä selvin ehdokas ykkösmaalivahdiksi.

Kakkos- ja kolmosmaalivahdeiksi on sen sijaan paljon vaihtoehtoja, eikä Jussi Olkinuoraa voida ottaa pois näistä laskuista. Suomalainen on ollut jo vuosia KHL:n parhaimpia maalivahteja, eivätkä näytöt maajoukkueessakaan ole heikkoja, sillä onhan hänellä jo MM-kultaa ja hopeaa. Olkinuora on tänä päivänä myös useita NHL-vahteja parempi omalla pelipaikallaan, joten kyse on huipputason torjujasta.

Kauden tilastot: 18 ottelua, torjuntaprosentti 94,0, päästettyjen maalien keskiarvo 1,87.

Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen