IS: Liiga-vahti kärsinyt vuosikausia kiusaamisesta: ”Jos isäni ei olisi pelannut NHL:ssä, tai minulla olisi eri sukunimi…”
Kuva: Juha Tamminen
KooKoon 19-vuotias maalivahti Nick Malik on maineikkaasta kiekkosivusta. Hänen isänsä Marek Malik pelasi NHL:ssä 691 ottelua puolustajana. Isä Malik muistetaan ennen kaikkea yhdestä kaikkien aikojen komeimmasta rankkarimaalista.
Kuuluisan isän varjossa ei ole ollut aina helppoa kasvaa jääkiekkoilijana. Nick Malik paljasti Ilta-Sanomien haastattelussa kärsineensä vuosikausia kiusaamisesta. Kaikki alkoi siitä, kun hänet valittiin Tshekin poikien maajoukkueeseen.
– He väittivät, että isäni maksoi valmentajille siitä, että minut valittiin joukkueeseen, Malik kertoo.
– Jos isäni ei olisi pelannut NHL:ssä, tai minulla olisi eri sukunimi, kukaan ei sanoisi mitään. Mutta koska isäni unelma toteutui ja hän tienasi paljon rahaa, ihmiset ajattelevat, että sen takia minäkin saan kaiken tämän.
Malik ei ymmärrä tshekkiläisten sielunmaisemaa.
– Ihmiset Tshekissä ovat jotenkin kateellisia. Aina jos joku tekee jotain hienoa, muut ovat kateellisia siitä, Malik kommentoi.
– Ei ole paljoa ihmisiä, jotka pitävät minusta. Monet ihmiset eivät edes tunne minua siellä – ja silti he ovat päättäneet, etteivät pidä minusta. Sellainen on Tshekki.
LUE MYÖS:
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- IL: Kultaleijona Saku Mäenalasen ensi kauden joukkue selvillä!
- SK: Ässät nappasi toisen Liiga-seuran kapteenin riveihinsä
- Ville Peltosen valmennustiimiin muutoksia – HIFK:sta tuttu mies mukaan
- Entinen HIFK-hyökkääjä sai loistouutisen – kutsuttiin NHL:ään!
- Pelicans: uusi vahvistus heti viikkoja sivussa
- Karu uutinen – Jukurien hyökkääjä taas pitkään sivussa
- Mikko Rantanen kaupittelee luksuskotiaan – jättimäinen hintalappu
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- Leijonien joukkue Sveitsin EHT-turnaukseen julki – mukana yksi ensikertalainen
- SS: Kärpät kiinnitti KalPan mestarihyökkääjän
- TPS:lle rajua tylytystä – Elmo Aittola lataa kovaa tekstiä: ”Täysin väärässä sarjassa”
- AL: Ilvekseltä kova ryöstö toisesta Liiga-seurasta – Leijonat-sentteri haaviin!
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- Pelicans: uusi vahvistus heti viikkoja sivussa
- Liiga-Jokereille huippuhankinta! IL: Haaviin entinen NHL-hyökkääjä
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu – vastustajan valmentaja repesi nauruun
- SK: Ässät nappasi toisen Liiga-seuran kapteenin riveihinsä
- HIFK: kaksi pelaajaa sivuun kokoonpanosta