Lähde: Suomalaisvahti lähdössä Pohjois-Amerikasta – paluu Eurooppaan vireillä
Pohjois-Amerikassa pelaava suomalaisvahti Kaapo Kähkönen, 29, harkitsee paluuta Eurooppaan ensi kaudeksi, kertoo Expressen.
Ruotsalaislehden mukaan Kähkönen on avoin siirtymään tulevaksi kaudeksi joko Ruotsin SHL:ään tai Sveitsin NL:ään.
Kähkönen pelaa parhaillaan Montreal Canadiensin organisaatiossa, jossa hän ei ole kuitenkaan saanut yhtään NHL-vastuuta tällä kaudella. Hän on pelannut farmiseura Laval Rocketissa 20 ottelua torjuntaprosentilla 90,5. Kähkösen 1,15 miljoonan dollarin arvoinen sopimus kattaa tämän kauden loppuun.
Kähkönen pelaa Pohjois-Amerikassa kahdeksatta kauttaan. Aiempina vuosina hän pelasi säännöllisesti NHL:ssä, mutta tämä ja viime kausi ovat sujuneet valtaosin AHL:ssä. Kähkönen on pelannut NHL-urallaan yhteensä 140 ottelua edustaen Minnesota Wildia, San Jose Sharksia, New Jersey Devilsiä ja Colorado Avalanchea.
Euroopassa Kähkönen on pelannut viimeksi kaudella 2017-18. Hän edusti tuolloin Liigassa Lukkoa.
LUE MYÖS
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – kruunasi joukkueen upean kirin
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?