Kasperi Kapasen luotsilta viesti suomalaiselle – tämän osa-alueen on parannuttava
Kuva: Getty Images
Pittsburgh Penguinsin Kasperi Kapanen oli iskenyt ennen alkanutta viikkoa tämän kauden 17 pelissä kelvolliset 11 pinnaa, mutta näistä vain neljä oli maaleja. Joukkueen luotsi Mike Sullivan lähetti pelaajalleen viestin NHL:n nettisivujen haastattelussa äskettäin.
Ailahtelevuus on asia, jonka nuorten maailmanmestarin tulisi saada pois tekemisestään.
– Kun hän pelaa itseluottamuksella, hän on parhaimmillaan. Siinä mielessä hän on vähän heittelehtivä ja yritämme löytää lisää tasaisuutta, jotta hän pystyisi pitämään saman tason ja ennen kaikkea saman asenteen riippumatta siitä, tuleeko maaleja vai ei.
– Hallille pitää tulla oikeanlaisella asenteella ja siitä olemme keskustelleet, jotta voisimme auttaa häntä kasvamaan.
Suomalaishyökkääjä siirtyi Pensiin viime kaudeksi Toronto Maple Leafsista. Sullivan on kuulemma aina tunnistanut Kapasen kyvyt jäällä.
– Hänellä on dynaamista, räjähtävää nopeutta sekä loistava laukaus. On ollut hienoa päästä nyt tutustumaan häneen myös ihmisenä. Hänen halunsa kehittyä ja tahtonsa auttaa tätä joukkuetta voittamaan otteluita näkyvät nyt selkeämmin.
Penguinsin koneet ovat sakanneet alkukaudesta yllättävän paljon. Joukkue oli ennen tätä viikkoa divisioonassaan toiseksi viimeisenä, mutta vain pisteen viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä.
LUE MYÖS:
Karmean harhasyötön jakanut Robin Salo sai valtavat minuutit ja Zdeno Charan kehut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n kultajoukkueet saivat kutsun Donald Trumpilta – naisjoukkueelta tyly vastaus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Paul Maurice rikkoi hiljaisuuden – kommentoi Leijonat-huhuja: ”Hölmöyttä”
- Linus Nyman: loppukauden seura selvillä!
- IS: Huippuvireinen ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan – tässä uusi seura!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Ylellä tiukka väite Leijonien Kanada-välierästä – taustalla kabinettipeliä?
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Entiseltä joukkuekaverilta tyly kuitti Teemu Selänteelle: ”Sinun olisi pitänyt saada jäähy”