Mikael Granlund nousi syöttöpörssissä jo kakkoseksi – neljän maalin ruotsalaistähti hämillään: ”Osa syötöistä oli epätodellisia – en tiedä, kuinka hän ne oikein sai perille”
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin ykkösketju Mikael Granlundin ympärillä äityi keskiviikkoyön 6-0-voitossa oikein ilmiömäiseen liekkiin. Matt Duchene syötteli kaksi ja suomalainen peräti neljä maalia, Filip Forsberg puolestaan latoi neljä häkkiä.
Ottavana osapuolena oli Columbus Blue Jackets.
Ruotsalaislaituri oli pelin ykkösnimi ja ykköstykki, mutta osan – ansaitun sellaisen – kehuista sai myös Granlund. Neljän maalin tähti ylisti suomalaista maailmanmestaria joukkueensa kotisivujen haastattelussa huolella.
– Meidän ketju aloitti jo ensimmäisessä erässä hyvin. Loimme paljon paikkoja ja iskimme siihen yhden heti alkuun. Sekä Granny että Dutchy pelasivat uskomattomasti ja tekivät elämästäni erittäin helppoa. Pystyin saattamaan heidän teot maaliin, ruotsalainen maalaili ensiksi.
Myös Preds-luotsi John Hynes piti näkemästään. Heistä huokui päävalmentajan mukaan energiaa ja sitkeyttä maalipaikoille menemisessä.
– On mukava nähdä heidän pelaavan siten, kuten tänä iltana. Kiva, kun saivat palkinnon.
Ei kenties ole täysin väärin sanottu, että vuoden 2011 MM-kisojen ilmaveivistään tutuksi tullut Granlund pelaa mahdollisesti uransa parasta NHL-kautta. Pistepörssissä hän on kahdeksantena saldolla 5+20=25, syöttöpörsisssä irtoaa peräti kakkossija.
– Luulenpa vaan, että osa Grannyn syötöistä oli epätodellisia. En tiedä, kuinka hän ne oikein sai perille. Tarkoitan siis sitä, että kahdessa jälkimmäisessä maalissa minun ei tarvinnut tehdä mitään. Luultavasti tekin olisitte tehneet niistä maalit, ruotsalainen veisteli toimittajille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”