Joakim Kemellin paha syöttövirhe johti ilmiömäiseen maaliin – Iikka Kangasniemeltä huikeaa akrobatiaa

JYP ja Pelicans menevät jääkiekkoliigassa eri suuntiin, ja keskiviikkona trendi jatkui lahtelaisten hakiessa Jyväskylästä 0-3-voiton. Hurrikaanipaidat keikkuvat sarjassa alemman pudotuspeliviivan alla, lahtelaisjoukkue puolestaan on huimassa liidossa ja sarjakakkosena.
Keskiviikon eräs tapahtumaketju kuvastaa joukkueiden arkea oivasti. Lahtelaisten Iikka Kangasniemen pohjustama voittomaali kertoo sen, että Pelicansilta tuntuu onnistuvan kaikki ja JYPiltä ei oikein mikään.
Kangasniemi syötti Niklas Nordgrenin iskemän 0-1-maalin ilmiömäisen syöksyn jälkeen. Hän esti pitkän kiekon ja mahdollisesti paitsionkin heittäytymällä kumilätkän perään, ottaen sen haltuun vatsa- ja polviasennossa, nousten pystyyn ja syöttäen sitten lätkän joukkuekaverilleen.
Nordgren iski kauden toisen pömpelin paikasta, jota edelsi JYPin kultakypärä Joakim Kemellin kiekonmenetys heikon syötön takia. Sen jälkeen peliväline ajautui Kangasniemelle, jota vastaan Kemellin puolustuspelaaminen ontui todella pahasti – ei päälle ajamista, ja vain näennäistä syöttölinjan estämistä. Tai ainakaan syötön estäminen ei mennyt putkeen, kun akrobaatti Kangasniemi sai pelattua kumilätkää mitä vaikeimmissa asennoissa.
Liiga hehkutti maalia esimerkiksi Instagram-tilillään. Näet videon ohesta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!