Aatu Räty loistaa Liigassa – Pohjois-Amerikassakin herättiin: ”Alkaa vaikuttaa varaustilaisuuden suurimmalta ryöstöltä!”

New York Islandersiin tämän vuoden NHL Draftissa 2. kierroksella numerolla 52 varatun Aatu Rädyn otteet Mikkelin Jukureiden Liiga-miehistössä on pistetty merkille myös rapakon takana.
The Fourth Period -sivuston arvion mukaan Jukureiden paidassa pelaamissaan 11 Liiga-pelissä upeat tehot 6+7=13 iskenyt 19-vuotias sentteri alkaa osoittaa sitä talenttia, jota nuorukaiselta aiemmin odotettiinkin. Räty kuului vielä pari vuotta sitten ikäluokkansa suurimpiin lupauksiin maailmassa.
– Kausi on vielä pahasti kesken, mutta Rädystä on hyvää vauhtia tulossa vuoden 2021 varaustilaisuuden suurin ryöstö. Tällä hetkellä on on samassa pistetahdissa, kuin varaustilaisuuden kakkosvaraus Matthew Beniers tai vitospicki Kent Johnson, jotka molemmat pelaavat Michiganin yliopistojoukkueessa, TFP:n toimittaja James Nichols huomauttaa.
– Kaikki vaikuttaa siltä, ettei Rädyn tahti ole ainakaan hiipumassa. Tällä menolla näemmä nuoren suomalaisen Islandersin NHL-miehistössä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Hienoa kehitystä Islandersin muuten ohuessa prospektipoolissa, toimittaja kehaisee.
Räty valittiin aiemmin Nuorten Leijonien kisajoukkueeseen vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen