HIFK-vahti yllättyi maajoukkuekutsusta – joukkuekaveri ”härväsi” vieressä puhelun aikana: ”Meinasi pokka pettää”
Kuva: Getty Images
Toista kauttaan Helsingin IFK:n Liiga-joukkueen maalia vartioiva Niilo Halonen sai kutsun Venäjän EHT-turnaukseen, joka pelataan tällä viikolla. Kyseinen maajoukkue-edustus tulee olemaan 23-vuotiaalle maalivahdille ensimmäinen miesten tasolla.
Halonen on ollut voittamassa kertaalleen alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta, minkä lisäksi hän oli mukana alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kerran. Kummassakaan turnauksessa hän ei kuitenkaan saanut pelata otteluakaan.
Nyt Halonen on tämän kauden hyvillä otteillaan napannut itselleen paikan Leijonista. Hänelle kutsu maajoukkueeseen tuli omien sanojensa mukaan yllätyksenä.
– Viikko sitten olin “Muulin” (Micke-Max Åsten) kanssa autossa, kun tuli puhelu tuntemattomasta numerosta. Ensin en ehtinyt vastaamaan, joten soitin takaisin. Sitten selvisi, että puhelun takana oli Jukka Jalonen. Mietin siinä, että “ei hemmetti, mistähän tässä on kyse”, Halonen naurahti HIFK:n verkkosivuilta löytyvässä haastattelussa.
Melkoisena väriläiskänä tunnettu Åsten käytti puolestaan tilaisuuden hyväkseen omalla tavallaan.
– Puhelun aikana kävi ilmi, että haluaisivat minut Moskovan EHT:lle mukaan. Kyllä siinä syke nousi. “Muuli” tietysti kuuli kaiken vierestä ja alkoi härväämään siinä. Meinasi vähän pokkakin pettää puhelun aikana, mutta ihan hauska juttu, Halonen jatkoi.
Halonen on pelannut tällä kaudella 17 ottelua HIFK:n maalilla torjuen niistä 11 voittoa. Viime kaudella hän pääsi puolestaan pelaamaan 18 ottelua joukkueen maalinsuulla. Halosella on selkeä näkemys siitä, että kuinka nousu maajoukkueeseen on tapahtunut.
– Tottakai se on ollut pidemmän tähtäimen tavoite. En mä sitä kuitenkaan tällä kaudella ole hetkeäkään miettinyt. Mielestäni se on hyvän tekemisen tulos ja seuraus. Kiva palkinto alkukaudesta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!