Onko Suomellakaan palaa? Alle 20-vuotiaiden hallitseva maailmanmestari julkaisi hurjan MM-joukkueensa
Kuva: Getty Images
Yhdysvallat on julkaissut joukkueensa, jolla se lähtee puolustamaan alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta tapaninpäivänä alkaviin ikäluokan MM-kisoihin Edmontoniin ja Red Deeriin. Joukkue ei kohtaa alkulohkovaiheessa Suomea, vaan Venäjän, Ruotsin, Slovakian ja Sveitsin.
Kuten olettaa saattaa, mukana on lukuisia NHL:n tulevaisuuden nimiä. Yksi kirkkaimmista tähdistä on jo aiemmin alle 20-vuotiaiden MM-kultaa juhlinut Matthew Beniers, 19. Hän on NHL-draftin tuore ykköskierroksen kakkosvaraus.
– Luulen, että nyt meillä on täysin erilainen joukkue aiempaan verrattuna. Saimme mukaan paljon toki tuttuja kasvoja, mikä on mukava juttu. Se auttanee meitä, että meillä on keskenään viihtyviä pelaajia, Beniers sanoi NHL:n nettisivuilla.
Tähtipaidat ovat jääneet vuoden 2016 kisoista lähtien vain kerran mitaleitta. ”Vahinko” sattui vuonna 2020 Tshekin Ostravassa ja Trinecissä, jossa USA:n tie tyssäsi puolivälieriin Suomen kustannuksella.
Viimeisimmän draftin kärkinimistä mukana ovat myös Luke Hughes (#4), Matt Coronato (#13), Chaz Lucius (#18) ja Mackie Samoskevich (#24).
– Edellisissä kisoissa teimme jotain hyvin erityistä ja se oli mahtavaa. Mutta nyt meidän on aika kääntää sivua. Meidän pitää muistaa se, mikä toimi ja mikä ei toiminut, Beniers muisteli.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
