Jokerien pelissä soitettu Palaun kansallislaulu sai kohun aikaan – DJ Amanda Harkimo kommentoi, Valko-Venäjän suunnalta tyrmäys
Jokerien ja valkovenäläisen Dinamo Minskin keskiviikkoisessa KHL-kohtaamisessa kuohui urakalla jo ennen kumilätkän putoamista jäähän. Jokerien kotihallin ämyreistä kajahti DJ Amanda Harkimon soittamana Valko-Venäjän kansallishymin sijaan pienen saarivaltio Palaun kansallislaulu.
Kohutapauksen jälkeen on spekuloitu sitä, että kyseessä saattoi todellakia olla pelkkä inhimillinen vahinko. Valko-Venäjän hymnin nimi on ”My, belarusy” ja Palaun ”Belau rekid”. Sen neljä ensimmäistä kirjainta ovat samat kuin Valko-Venäjän englanninkielisessä nimessä ”Belarus”. Kansallislaulujen nimissä on muutenkin samoja kirjaimia jonkin verran.
Jokerit selvitti asiaa torstaina nettisivuillaanHarkimon päästessä ääneen. Kyse oli siitä, että hän tajusi vasta kuuluttajan pyytäessä yleisöä nousemaan ylös sen, että Jokerit pelaa valkovenäläistä joukkuetta vastaan venäläisen sijaan.
– Menin paniikkiin ja etsin tietokoneeltani hymniä sanoilla ”BEL, Valko-Venäjä”, mutta en saanut tuloksia. Kirjoitin perään ”anthem” ja viimeisenä ”Belarus”. Tässä vaiheessa hallissa oli ollut hiljaista jo pidemmän aikaa ja soitin lopulta hymnin, joka oli ainoana tarjolla hakukentässäni.
– Nyt en löytänyt sitä, enkä voi ymmärtää, miksi näin kävi. Olen virheestäni todella pahoillani. Oikea hymni oli soittolistallani koko ajan nenäni edessä nimellä ”BLR”.
Harkimo painotti sitä, että hän on soittanut Valko-Venäjän kansallishymnin aiemmin monta kertaa. Kyseessä oli tiedotteen mukaan aidosti virhe.
– Tein ison virheen ja sen ajoitus oli todella huono. Jokereiden organisaatiolla tai kenelläkään muulla ei ollut osuutta asiassa. Pyydän anteeksi Dinamo Minskin kannattajilta, heidän pelaajiltaan ja henkilökunnaltaan. Tarkoitukseni ei missään nimessä ollut osoittaa epäkunnioitusta teitä kohtaan.
Tapaus on noussut otsikoihin myös Valko-Venäjällä. Maan kiekkoliitto antoi palaa tiedotteessaan kiertelemättä.
– Tämä suomalaisseura on altis poliittisten voimien paineessa. Lisäksi edustajat yrittävät väkisin kärjistää tilaa otteluiden aikana. Kansallislaulun soittamatta jättäminen näyttää yhdeltä esimerkiltä.
LUE MYÖS:
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa