Edes loukkaantumiset eivät hidasta menoa – Liigan tähtihyökkääjä pelannut jo vuosia lähes piste per peli -tahdilla
Kuva: Taneli Niinimäki
Kärppien riveihin täksi kaudeksi palannut tähtihyökkääjä Ville Leskinen on pelannut jälleen totutun kovalla tasolla pisteiden valossa. Kauden 20 otteluun hän on tehtaillut pisteet 8+12=20.
Viime viikolla kahden vuoden jatkosopimuksen joukkueen kanssa solminut Leskinen onkin onnistunut pitämään pelaamisessaan hämmästyttävän kovan tason. Edelliset viisi kautta Liigassa pelatessaan Leskinen on nakutellut lähestulkoon pisteen per peli!
Kaudet 2017-19 Leskinen teki kovaa jälkeä Oulussa. Jälkimmäisellä kaudellaan hän teki 57 tehopistettä, minkä jälkeen hän suuntasi Ruotsin pääsarjaan. Homma ei lähtenyt siellä oikein kulkemaan (14 ottelua, 4+2), minkä jälkeen Leskinen palasikin Suomeen, tällä kertaa HIFK:n riveihin. Helsingissä hän jatkoi loppukauden lisäksi myöskin seuraavan kauden.
Näin ollen Leskinen on pelannut Liigassa kausien 2017-2022 aikana 178 ottelua, joissa ovat syntyneet uskomattomat tehopisteet 75+100=175. Vaikka tehohyökkääjä on kärsinyt paljon loukkaantumisista varsinkin kolmen viime kauden aikana, hän on onnistunut pitämään pistetahtinsa hämmästyttävän kovalla tasolla.
27-vuotiaalla Leskisellä on Liiga-kokemusta myöskin Sportista ja KalPasta. Palkintokaapista löytyy yksi Suomen mestaruus, jonka hän on voittanut Kärppien riveissä.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”