Voitto ja kakkostähdeksi – ammattimies Tuukka Raskilta huikea paluu NHL-kaukaloon: ”Olihan tämä tunteikas juttu”

Perjantaiyö päätti kahdeksan kuukauden odotuksen, kun Tuukka Rask palasi NHL-kaukaloon Boston Bruinsin väreissä. Paluu pitkien terveyshuolien jälkeen sujui mallikkaasti, kun Philadelphia Flyers kaatui 3-2.
Savonlinnalainen otti 25 torjuntaa ja nousi matsin kakkostähdeksi. Edelle ylsi vain hatullisen iskenyt tshekki David Pastrnak.
Leikkauspöydällä käynyt suomalainen oli torjunut pikkumustia tarunhohtoisessa edellisen kerran viime vuoden toukokuussa. Pelaaja virnistikin matsin jälkeen lehdistötilaisuudessa, että hän oli jo päässyt unohtamaan ottelupäivän rutiinit.
Pelaaja kuitenkin näytti pääsevän sisään mainiosti. Nyt Bostonissa on kolme suomalaista, Raskin lisäksi ykköspakkiparin Urho Vaakanainen (0+0) ja kakkosketjun sentteri Erik Haula (0+1).
– On hienoa, kun pääsee puhumaan suomea.
Vuoden 2011 Stanley Cup -mestari on pelannut taalaliigassa pudotuspelit huomioiden lähes 700 ottelua. Yön matsi mahtoi silti jäädä muistoihin varsin voimakkaasti.
– Olihan tämä tunteikas juttu. Oli hienoa nähdä faneilta saamani kannustus. En kokenut olevani ruosteessa, tai ehkä vähän. Alku ei ollut helpoin.
– Kokonaisuudessaan tämä oli hyvä peli. Pystyin torjumaan ongelmitta, savonlinnalainen sanoi viitaten siihen, ettei terveys piinannut.
Rutiinit löytyivät myös matsin jälkeen.
– Pelin jälkeen kopissamme soi yksi suomalainen biisi. Meillä onkin ollut tarpeeksi tässä pelaajia Ruotsista, Tshekistä ja Slovakiasta, molari veisteli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen