Vastustajan teko päätti Sport-pakin ottelun – Risto Dufvan mielipide ei jäänyt kenellekään epäselväksi
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Sport kaatoi Tapparan kotonaan keskiviikkoillan Liiga-ottelussa lukemin 5-2. Voittoa varjosti kuitenkin tärkeän pelaajan ikävä loukkaantuminen ottelun loppupuolella.
Kun peliä oli jäljellä hieman päälle pari minuuttia, Sport hyökkäsi Tapparan maalia kohti. Vaasalaisten puolustaja Valtteri Viljanen ajautui hyökkäystilanteessa tamperelaisten maalivahti Kari Piiroista päin. Sen seurauksena Tapparan puolustaja Santtu Kinnunen otti Viljasesta otteen ja riuhtaisi tämän jään pintaan. Viljanen loukkaantui tilanteessa ja poistui pukusuojien puolelle.
Viljasella oli juuri takanaan lähes kolmen kuukauden tauko otteluista edellisen loukkaantumisen vuoksi. Hän pelasi eilen huilinsa jälkeen kolmatta otteluaan ja iski illassa tehopisteet 1+1. Koko kauden 21 otteluun Viljanen on kerännyt pisteet 2+5. Nähtäväksi jää, joutuuko Viljanen nyt uudelleen sairastuvalle.
Ottelussa ei tuomittu rangaistusta tapahtuneesta. Liiga tiedotti kuitenkin pelin jälkeen, että tapaus etenee kurinpitodelegaation käsiteltäväksi.
Sportin päävalmentaja Risto Dufvalla oli myöskin asiaa ottelun tuomaristolle tapaukseen liittyen. Tuskin kenellekään jäi epäselväksi, mitä mieltä Dufva oli tilanteesta. Hän havainnollisti tilannetta ottamalla vaihtoaitiossa seisseestä Roope Talajasta kiinni samaan tyyliin jatkaen saarnaustaan ottelun päätuomari Stefan Fonseliukselle.
Viljasen ja Kinnusen välinen tilanne on katsottavissa ottelun maalikoosteesta (ajasta 3:52 eteenpäin). Myös Dufvan reaktio näkyy videolla, minkä lisäksi tilanteesta on kuva alla ja täällä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!