Ruotsin naisten olympiaturnauksesta oli tulla paha farssi, kun joukkue hävisi alemmassa alkulohkossa kaksi ensimmäistä matsia sekä Japanille että Tshekille maalein 1-3.

Sen jälkeen sinikeltaisilla oli veitsi käytännössä kurkulla sekä Kiinaa että Tanskaa vastaan. Kiina kaatui 2-1 ja Tanska tiistaina 3-1, ja Ruotsi selvisi säikähdyksellä.

Maa sijoittui alemman alkulohkon kolmanneksi ja meni viimeisenä jatkoon. Nousu haudan partaalta teki taatusti terää, kun maa ei ole päässyt nauttimaan arvokisamenestyksestä.

– Ei tuo kaunista ollut, mutta taistelimme. Teimme hommia yhdessä, Ruotsin ykkösketjun sentteri Michelle Löwenhielm sanoi Aftonbladetin mukaan.

– On aina hauskaa maalata ja etenkin auttaa joukkuetta, mutta emme ole vielä valmiita, voittomaalin tekijä Lisa Johansson painotti.

Ruotsi putosi vuoden 2019 Espoon MM-kisojen päätteeksi A-sarjasta. Nyt se pääsee maistelemaan arvokisojen pudotuspelejä, ja puolivälierässä vastaan asettuu kivenkova Kanada.

Puolivälierien vastustaja Kanada on kovin mahdollinen. Löwenhielm lähetti kanukkien suuntaan kovan viestin.

– Meillä ei ole mitään menetettävää. Kanadan voittaminen on ehdottomasti mahdollista. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

Muut puolivälieräparit ovat Venäjän Olympiaurheilijat-Sveitsi, USA-Tshekki ja Suomi-Japani.