Leijonahyökkääjä Marko Anttilan tilanne puhuttaa. Pelaajan koronavirustesti näytti taannoin positiivista ja hänet asetettiin Pekingin olympiakisojen erityshotelliin.

Suomen maajoukkue järjesti sittemmin infotilaisuuden, ja paikalla puhumassa oli muun muassa lääkäri Maarit Valtonen. Kyse ei niinkään ole positiivisesta koronatestituloksesta, vaan korkeista ct-arvoista vanhan tartunnan jäljiltä.

– Anttila on oireeton. Hänen testituloksensa ovat vaihdelleet ennen olympialaisia täysin negatiivisista tuloksista tuloksiin, joissa ct-arvot ovat olleet korkeita. Anttilan karanteenille ei ole minkäänlaisia lääketieteellisiä perusteita, Valtonen kertoi.

Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen latasi kovaa tekstiä Anttilan kohtelusta.

– Nämä asiat eivät ole haitanneet kokonaisuutena toistaiseksi tekemistä. Enemmän kyse on siitä, että tässä sorretaan ihmisoikeuksia. Urheilija, joka on terve, ei saa osallistua olympialaisiin, Jalonen linjasi.

Kisojen lukuisat urheilijat ovat valittaneet eristysolosuhteista sekä hämmentävistä säädöksistä. Järjestäjät sanoivat sunnuntaina, että he yrittivät käsitellä tapauksia.

– Olemme parhaillaan ratkaisemassa näitä ongelmia, Pekingin kisojen tiedottaja Zhao Weidong sanoi Reutersin mukaan.

Anttilan tapaus ei suinkaan ole ainoa täysin käsittämätön Kiinassa. Reuters oli koonnut juttuunsa muutamia vastaavia, suorastaan absurdeja esimerkkejä. Kaikenlaisen pompottelun lisäksi on huomioitava se, ettei erityshotellissa olosuhteet kuulemma ole mitkään ihan viiden tähden kaltaiset.

Esimerkiksi Jalonen oli kertonut Anttilan saaneen kylmää ja mautonta ruokaa.

Epäinhimillistä

Australiaa curlingin sekajoukkueturnauksessa edustavat Tahli Gill ja Dean Hewitt saivat pelata pian positiivisten testien jälkeen, kun lääketieteen asiantuntijapaneeli oli antanut pelaamiselle hyväksyntänsä.

Lauantaina Saksan joukkueen päällikkö Dirk Schimmelpfennig kutsui kolminkertaisen olympiakultaa voittaneen Eric Frenzelin ja kahden muun saksalaisen urheilijan eristyksen ehtoja ”hyväksyttämättömiksi”.

– Nyt heidän olosuhteet ovat tyydyttävät. Heillä on nyt esimerkiksi isommat huoneet, toimiva wifi, kuntopyörä.

Puolalainen kaukalopikaluistelija Natalia Maliszewska julkaisi Twitterissä päivityksen, jonka mukaan hänen matkasta ​​oli tullut kauhutarina tammikuisen positiivisen testin jälkeen. Hän kertoi saaneensa useita niin positiivisia kuin negatiivisiakin testejä.

– Lopulta avajaispäivänä kello 3 minut päästettiin pois yksinäisyydestä (eristyksestä). Istuin ambulanssissa. Se oli kauhujen yö. Itkin, koska en tiennyt, mitä tapahtuu.

– Jatkoin nukkumista vaatteet päällä, koska pelkäsin, että joku vie minut kohta takaisin sinne. Katsoin verhojen läpi ikkunasta. Pelkäsin, että joku näkisi minut.

Tunteja myöhemmin Maliszewska kertoi olevansa valmis pikaluistelun 500 metrin avauslähtöön.

– Ja yhtäkkiä sain tiedon, että he ovat tehneet virheen! Että he eivät saa päästää minua ulos eristyssellistä! Että olen uhka! Että en voi kilpailla. Minun on palattava eristykseen mahdollisimman pian.