Ruotsalaispelaaja latasi suorat sanat tunteistaan Suomi-sulamisen jälkeen – heitti palloa yllättävään suuntaan: ”Tuomarit ikään kuin päästivät heidät mukaan”

Ruotsi romahti Pekingin olympiakiekon alkulohkospektaakkelissa Suomea vastaan sunnuntaina pahemman kerran 3-4-jatkoaikatappioon.
Jäähyrikas toinen erä meni rakkaalle länsinaapurille 3-0, mutta viimeisen kaksikymppisen ja jatkoajan aikana Suomi latoi neljä maalia ja voitti sekä naapurin että lohkon.
Tre Kronorin maalivahti Magnus Hellberg oli maansa myynyt saman kanavan haastattelussa.
– Minua ärsyttää. Pelasimme uskomattoman hyvin ottelun kaksi ensimmäistä erää ja hallitsimme kaikkea. Sitten kolmannessa erässä tapahtui jotain. Olen uskomattoman pettynyt, molari sadatteli.
Ruotsin karmealla jatkoaikatappiolla oli karu seuraus – ruotsalaislehti Expressen oli laskenut, että puolivälierissä vastaan tulee todennäköisesti kivenkova Kanada.
– Tuomarit ikään kuin päästivät heidät (Suomen) mukaan – siinä tuli kaksi halpaa jäähyä ja Suomi oli tehokas ylivoimalla.
Leijonat teki neljästä maalistaan kaksi ylivoimalla.
Suomi ja Ruotsi menivät kummatkin suoraan puolivälieriin. Tre Kronor oli paras lohkokakkonen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!