Leijonamestari tehnyt NHL-joukkueen takalinjoilla hyvää työtä – sekä pakkipari että luotsi innostuivat kehumaan
Kuva: Getty Images
St. Louis Bluesin pakki Niko Mikkola on tehnyt joukkueensa takalinjoilla oivaa jälkeä läpi kauden. Maailmanmestari on paiskonut 35 ottelussa tehot 3+8=11 (+1).
Noin kuuden maalin sekä 21 pinnan vauhdissa oleva suomalainen on puolustanut Colton Paraykon rinnalla.
– On hauskaa pelata yhdessä saman parin kanssa pidemmän aikaa, koska mitä enemmän pelataan yhteen, sitä varmemmaksi pelaaminen tulee. Tähän mennessä olemme onnistuneet hyvin ja oppineet paljon. Niko on iso kaveri, joka luistelee hyvin ja lukee peliä hyvin, Parayko kehui NHL:n nettisivuilla.
Vireessä on ollut kaksikkokin kokonaisuudessaan.
– He pelaavat vastustajan parhaita ketjua vastaan joka ilta ja tekevät siinä hyvää työtä. He vievät vastustajalta tilat pois, ja saamme heiltä vielä hyökkäystehojakin, päävalmentaja Craig Berube alleviivasi.
Joukkueen leiristä painotettiin sitä, että puolustajien liittyminen hyökkäykseen tilaisuuden tullen kuuluu Bluesin systeemiin.
– Näin olemme tehneet ja tulemme tekemään. Hyökkääminenkin on kaikkien työtä. En oikein tiedä, onko hyökkääminen minulle luontaista, Mikkola arvioi.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”

- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos