Pekka Rinne sai ex-seuratovereiltaan upeita ylistyssanoja: ”Teki töitä ylpeydellä, mutta säilytti nöyryytensä”

Kuva: Getty Images
Nashville Predators jäädytti suomalaisvahti Pekka Rinteen pelinumeron ansaitusti viime viikolla. Viime kauteen pitkän ja komean uransa päättänyt Rinne edusti NHL:ssä aina Predatorsia. Tilille kertyi 683 runkosarjaottelua ja 89 pudotuspelimatsia.
39-vuotiaan Rinteen juhlallisuuksia olivat seuraamassa myös useat entiset joukkuetoverit. Heistä yksi oli entinen puolustaja Dan Hamhuis. Hän innostui kehumaan Rinnettä ja muistutti muun muassa siitä, miten Rinne piti aina jalkansa maassa, vaikka menestystä vuosien mittaan tulikin.
– Rinne oli todella hyvä kaveri, hän kohteli kaikkia hyvin. Vaikka lopulta hänellä oli kaappi täynnä palkintoja, hän oli edelleen sama kaveri ja teki yhtä nöyrästi töitä kuin liigaan tullessaan. Myös hänen työskentelynsä paikallisen yhteisön hyväksi oli poikkeuksellista. Onkin todella ansaittua, että nyt on numero hallin katossa, Hamhuis kuvaili Predatorsin verkkosivuilla.
Hamhuis pelasi neljä täyttä kautta Rinteen joukkuekaverina. Saman verran Rinteen kanssa pelasi myöskin ex-hyökkääjä Jordin Tootoo, joka osoitti omat ylistyssanansa Rinteen suuntaan seuraavasti:
– Aina tulee paljon muistoja, kun palaan tänne. Pekka oli yksi kaikkien aikojen joukkuetovereistani. Hän teki töitä ylpeydellä, mutta säilytti nöyryytensä. Olen ikuisesti kiitollinen, että sain olla hänen joukkuetoverinsa. Hänellä oli varsinainen aura ympärillään. Hän teki kaikista muista parempia pelaajia ja parempia ihmisiä, Tootoo sanoi.
Rinne on Predatorsin seurahistorian ylivoimainen kärkinimi ottelu-, voitto- ja nollapelitilastossa. Hän voitti kertaalleen urallaan myöskin Vezina Trophyn sekä King Clancy Memorial Trophyn.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Patrik Laineesta huolestuttava tieto
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”
- HIFK: seuralegendan paita nousee kattoon!
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Liiga-seura teki rumat tappiot