Suomen MM-kisoihin tarjolla NHL-tähtiloistoa – supertähti haluaa mukaan!

Ruotsalaistähti Erik Karlsson on ilmoittanut haluavansa pelata Suomessa järjestettävissä jääkiekon MM-kisoissa.
31-vuotias Karlsson edustaa NHL:ssä San Jose Sharksia, jonka kausi on päättymässä runkosarjaan.
– Niin kauan, kun kroppani on kunnossa ja kaikki muu tuntuu hyvältä, niin olen innoissani mukana maajoukkueessa. Tämän kauden alussa olin todella motivoitunut pelaamaan olympialaisissa, mutta sitten se jäikin kesken. Se oli oikeasti todella hanurista, Karlsson kertoi Ruotsin V Sportille Aftonbladetin mukaan.
Karlsson on saanut jo ainakin vaimoltaan luvan lähteä MM-kisoihin.
– Tiedän, että vaimoni haluaa minut maajoukkueeseen, sillä koskaan ei voi koskaan tietää, milloin on viimeinen kerta. Tämä vaatii vielä asioiden hoitamista, mutta olen toiveikas. Aika monia asioita täytyy hoitaa kuntoon, jotta voin lähteä kolmeksi tai neljäksi viikoksi pois – varsinkin, kun olen nyt pelannut kahdeksan kuukautta putkeen ja ollut poissa (kotoa), Karlsson huomauttaa.
Karlsson pelasi edellisen kerran Ruotsin maajoukkueessa syksyllä 2016 järjestetyssä World Cupissa. Karlsson on voittanut olympiahopeaa ja MM-pronssia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty