Jonne Virtanen twiittasi kuohuttaneesta Liigan tuomaritoiminnasta – ”On hyvä muistaa et…”
Pelaajauransa päättyneeseen runkosarjakauteen lopettanut Jonne Virtanen kommentoi sosiaalisessa mediassa Liigan tuomaritoimintaa.
Asia on ollut ihmisten huulilla etenkin pudotuspeleissä, kun esimerkiksi avauskierroksella Pelicansin Jiri Smejkal lensi suihkuun törmättyään KooKoo-pelissä tuomariin aloitustilanteessa.
Puolivälierissä kohahdutti Jukurien Aatu Rädyn saama kolmannen KooKoo-kohtaamisen suihkukomennus, kun hän tuuletti mikkeliläisten maalia KooKoo-molari Nick Malikin suuntaan jotenkin provosoivan oloisesti.
Virtanen otti asioihin kantaa tuttuun tapaan Twitterissä.
– Ku tässä aina annetaan rapaa tuomareille ni on hyvä muistaa et neki on ihmisiä. Pelaajatki joskus ampuu tyhjäst maalist ohi.
– Suurinosa ei taida tietää et meillä on tulevaisuudessa ISO pula tuomareista. On nyt jo meinaa pulaa, Virtanen twiittasi.
Räty oli menossa Jukurien edellisen pelin 1-0-maalin jälkeen tuulettamaan jo joukkuekaveriensa kanssa, kunnes hän kääntyi kohti Malickia nostaen kätensä ilmaan.
Täksi kaudeksi lanseeratun säännön mukaan yksiselitteisesti vastustajaa provosoivalle pelaajalle voidaan jakaa kymmenen minuutin käytösrangaistus. Sen puoleen Rädyn jäähyssä ei ollut mitään epäselvyyttä.
Jukurit selvisi tästä ja kaikesta muustakin kolmannessa KooKoo-pelissä voittaen sen 1-0.
Puolivälieriä pelataan illalla täydellä teholla kello 17 alkaen:
HIFK-TPS (Otteluvoitot 2-1)
Ilves-Kärpät (2-2)
KooKoo-Jukurit (2-1)
Lukko-Tappara (1-2)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- NHL:ssä jysähti viikon kovin pommi – Leijonat-tähti teki IS:lle hämmentävän paljastuksen kulisseista
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Naisleijonien vatsataudista uutta tietoa – pahin mahdollinen vaihtoehto uhkaa
- Karmea tilanne! Naisleijonat vatsataudin kourissa
- Liigaan tähtäävä joukkue yllätti: Risto Dufva valmentajaksi!
- Näin paljon olut maksaa olympialaisten jäähallissa!
- Naisleijonilla yllättävä etu Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan – ”Jos pelaamme oikein”
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä