NHL:n kultaleijonalla todella vaikeat ajat käsillä – luotsi puuttui huolestuttavaan epäkohtaan
St. Louis Bluesin pakki Niko Mikkolan NHL-kausi on ollut kovin kaksijakoinen. Tehoja on tilillä 52 ottelun jälkeen 3+8=11, ja vielä taannoin plusmiinussaldokin oli plussalla.
Viime ajat ovat olleet maailmanmestarille kuitenkin vaikeita, ja nyt peruspakin tärkein tilasto, eli plusmiinusvertailu on painunut pakkaselle lukemiin -7.
Yhdeksässä edellisessä matsissa se ei ole noussut kertaakaan plussalle ottelukohtaisesti, ja näiden pelin yhteissaldo on murheellinen -10.
Joukkue sentään liitää. Sunnuntaiyönä se kellisti NY Islandersin murskaavasti 6-1, ja läntisen konferenssin joukkueista nuottipaidat ovat keränneet pinnoja kolmanneksi eniten. Kauden 72 pelin saldo on 94 pistettä.
Bluesin päävalmentaja Craig Berube oli silti antanut minuutteja viime aikoina selvästi aiempaa vähemmän saaneelle suomalaiselle rapaa NHL:n nettisivujen jutussa. Kommentit käsittelivät Bluesin puolustuksellista pelitapaa.
– Mikkolan pitäisi olla hieman kärsivällisempi. Jos joukkuetoveri syöttää oman maalin taakse, Mikkola voi mennä vastaanottamaan syötön.
– Toisessa (kuviossa) syötetään maalin edessä olevalle puolustajalle ja toisessa maalin taakse. Pelaamme kumpaakin kuviota.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!