Leijonien MM-leiriryhmään seitsemän uutta vahvistusta! Kaksi nimeä tippui pois
Leijonat valmistautuu jo alle kuukauden päästä alkaviin MM-kotikisoihin. Kahden Tanskaa vastaan pelatun harjoitusottelun jälkeen Suomen MM-leiriryhmään on luvassa muutoksia.
Leiriryhmään liittyvät mukaan Valtteri Filppula, Jere Innala, Saku Mäenalanen, Toni Rajala, Jere Sallinen sekä puolustajat Atte Ohtamaa ja Vili Saarijärvi.
Ryhmästä tippuu kaksi nimeä pois.
– Tanskassa jokainen kenttäpelaaja pääsi pelaamaan kaksi peliä. Nyt leiriryhmän kokoa kasvatetaan, tulevalla viikolla mukana on viisi kentällistä kun seurajoukkueista vapautui meille hyviä vahvistuksia mukaan kokoonpanoon, GM Jere Lehtinen kertoo.
– Iiro Pakarista pyysimme mukaan leiritykseen, mutta hän joutuu jättämään leirin ja kisat väliin henkilökohtaisista syistä. Nuutti Viitasalo taas valitettavasti loukkantui torstain Tanska-ottelussa ja hänen kautensa on ohi.
Seuraavissa kahdessa ottelussa Leijonat kohtaa Norjan. Ensimmäinen pelataan torstaina 21.4. Joensuussa ja toinen 22.4. Kuopiossa.
Leijonien MM-leiriryhmä
Maalivahdit
30 Westerholm Niclas
35 Tuohimaa Frans
45 Olkinuora Jussi
Puolustajat
2 Pokka Ville
3 Friman Niklas
7 Kaski Oliwer
18 Saarijärvi Vili
38 Hietanen Juuso
41 Pelli Arttu
42 Vatanen Sami
55 Ohtamaa Atte
81 Maalahti Kalle
Hyökkääjät
15 Aaltonen Miro
20 Ojamäki Niko
21 Innala Jere
22 Petman Ville
23 Nenonen Markus
24 Björninen Hannes
25 Rajala Toni
37 Erholtz Eemil
39 Ojantakanen Valtteri
51 Filppula Valtteri
52 Palmu Petrus
65 Manninen Sakari
70 Hartikainen Teemu
76 Sallinen Jere
80 Mäenalanen Saku
82 Pesonen Harri
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!