Jukurit hankki maalivahtivahvistuksen! Julkaisi samalla kaksi jatkosopimusta
Mikkelin Jukurit on vahvistanut maalivahtiosastoaan. Joukkue on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen maalivahti Markus Ruusun kanssa.
Viime kaudella Ruusu edusti edusti JYPiä. 28 ottelussa hänen torjuntaprosenttinsa oli 88,6. Kesken kauden hän siirtyi Allsvenskaniin, missä hänen torjuntaprosenttinsa oli kymmenessä ottelussa 87,5.
– Olen erittäin innoissani tulevasta, sillä olen kuullut pelkkää hyvää Jukureista. Joukkueella on hieno kausi alla, ja on hienoa päästä mukaan tuohon tarinaan. Mikkelissä on hyvä meininki päällä, ja uskon että pystymme menestymään, Ruusu kommentoi.
Lisäksi Jukurit on tehnyt jatkosopimukset puolustaja Niklas Peltomäen ja hyökkääjä Oskars Batnan kanssa. Batnan sopimus on yksivuotinen, kun taas Peltomäki jatkaa Mikkelissä kahden kauden ajan.
Batna pelasi viime kaudella 31 Liiga-ottelua tehoin 2+5=7. Peltomäki puolestaan esiintyi 26 ottelussa tehoin 1+2=3.
LUE MYÖS:
- Mikko Rantanen kaupittelee luksuskotiaan – jättimäinen hintalappu
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- Leijonien joukkue Sveitsin EHT-turnaukseen julki – mukana yksi ensikertalainen
- AL: Ilvekseltä kova ryöstö toisesta Liiga-seurasta – Leijonat-sentteri haaviin!
- Leijonat-puolustaja: uusi seura!
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- Liiga-Jokereille huippuhankinta! IL: Haaviin entinen NHL-hyökkääjä
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu – vastustajan valmentaja repesi nauruun
- Suomalaishyökkääjä lähetettiin NHL:stä farmiin – nyt tipahti karu uutinen
- Jesse Puljujärvi katkaisi pitkän kuivan kautensa – nousi ratkaisijaksi!
- Urheilucast: Ryan Lasch palaamassa Liigaan – tämä seura kintereillä
- SS: Kärpät kiinnitti KalPan mestarihyökkääjän
- TPS:lle rajua tylytystä – Elmo Aittola lataa kovaa tekstiä: ”Täysin väärässä sarjassa”
- Liiga-Jokereille huippuhankinta! IL: Haaviin entinen NHL-hyökkääjä
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu – vastustajan valmentaja repesi nauruun
- HIFK: kaksi pelaajaa sivuun kokoonpanosta
- Suomalaishyökkääjä lähetettiin NHL:stä farmiin – nyt tipahti karu uutinen
- Tässä Jukurien ensi kauden valmennustiimi!
- SHL-mestari tekee tilaa kokoonpanoonsa – suomalaiskaksikko myynnissä