Päättyykö entisen NHL-supertähden ura MM-kisoihin? ”99-prosenttisella varmuudella viimeiset kisani!”
NHL:ssä Stanley Cupin urallaan voittaneen David Krejcin ura saattaa päättyä Suomessa pelattaviin MM-kisoihin.
Täksi kaudeksi Boston Bruinsista takaisin kotimaahansa palannut tshekkilegenda ei suoraan vahvistanut peliuransa päättymistä, mutta ainakin maajoukkuepaidassa 36-vuotias konkari nähdään nyt todennäköisesti viimeistä kertaa.
– Olen erittäin motivoitunut, sillä kyseessä ovat 99-prosenttisella varmuudella viimeiset kisani. Tulen antamaan kaikkeni. Toivottavasti palaamme Suomesta menestyksen kera, Krejci avasi tilannettaan Hokej.cz-sivustolle.
– Minun täytyy järjestellä ajatukseni rauhassa. Lapset ovat jo vanhempia ja menevät kouluun, joten minun täytyy miettiä sitäkin. Päätökseen vaikuttaa moni asia. Ehkä urani päättyy – en todellakaan vielä tiedä, Krejci jatkaa.
Krejcin NHL-ura hakee vertaistaan. Jo kaudella 2006-07 Bruins-paidassa debytoinut sentteri pelasi 15 NHL-kautensa aikana 962 runkosarjapeliä tehoin 215+515=730. Pudotuspelikokemusta kertaalleen NHL:n playoffien pistepörssinkin voittaneelle taiturille kertyi 152 ottelun verran.
Krejci pelasi kuluvalla kaudella Tshekin pääsarjaseura HC Olomoucin riveissä 51 ottelua ja iski niissä 20 maalia ja 46 tehopistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!