Suomalaisen NHL-pelaajan tulevaisuus auki – tuleeko ruotsalaismolari kultaleijonan paikalle ja vie vastuun?

Leijonien vuoden 2019 maailmanmestaruuden takuumies Kevin Lankisen tulevaisuus Chicago Blackhawksin kanssa on auki.
Chicagon organisaatioon kaudesta 2018-19 lähtien kuuluneen pelaajan pahvi seuran kanssa päättyi tähän sesonkiin, eikä joukkueen GM Kyle Davidson osannut sanoa NHL:n nettisivujen jutussa tulevaisuuden suhteen juuta taikka jaata.
Lankisen lisäksi erään toisenkin molarin pahvi on katkolla, mutta farmista voisi olla tyrkyllä ylöspäin eräs molari.
– Kevin ja Collin (Delia) ovat mukana keskusteluissa. Heitä ei ole tiputettu kandidaattien joukosta. Vapaissa pelaajissa on tietenkin joitain nimiä, joita seuraamme, ja myöskään vaihtokauppoja ei voi sulkea pois.
Ruotsalaismolari Arvid Söderblom voisi olla se tarunhohtoiseen tyrkyllä oleva. Hän on tehnyt AHL:ssä kivikovaa jälkeä.
Rockford aloitti farmiliigan pudotuspelit aiemmin tällä viikolla voitolla. Söderblomin torjuntaprosentti oli runkosarjassa 91,9 ja pudotuspeleissä ennen viikonloppua 97,1.
– Arvid on ollut erinomainen Rockfordissa. Hän on ollut yksi suurimmista syistä siihen, miksi he ovat menestyneet niin hyvin. On melko vaikuttavaa tulla Pohjois-Amerikkaan ja esittää tuollaisia otteita.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin