TAMPERE. Mikael Granlund nousi lauantaina Suomen sankariksi, kun hän iski 2-1-voittomaalin tiukassa MM-ottelussa Latviaa vastaan.

Vasta perjantaina joukkueen mukaan liittynyt NHL-vahvistus otti heti paikkansa ykkösketjusta, jossa hän osoitti välittömästi taitonsa. Granlund antoi avausmaaliin loistavan syötön ja viimeisteli itse ylivoimalla voittomaalin.

Nashville Predatorsia seuratasolla edustava hyökkääjä oli tyytyväinen mies ottelun jälkeen.

– Oli todella hieno fiilis päästä pelaamaan. Koitin nauttia jokaisesta hetkestä. Tänään oli huikea fiilis hallissa. Ei ollut mikään helppo peli, niin oli makea fiilis ottelun jälkeen, Granlund kehui medialle heti ottelun jälkeen.

Suomalaistähden mukaan Latvia oli tänään hyvä. Leijonat ei saanut mitään helpolla, mutta joukkue pystyi hyödyntämään ottelun lopussa saadun ylivoiman.

– Kaikki kolme erää olivat tiukkoja. Kaikki kunnia Latvialle. Onneksi saatiin ylivoima loppuun – ja ratkaiseva maali aikaan.

Granlundin mukaan yhteispeli Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen kanssa sujui heti kelvollisesti. Kolmikolta voidaan kuitenkin odottaa jatkossa vielä parempia esityksiä.

– Ihan hyvä startti. Pystyttiin luomaan jokunen maalipaikka, mutta varmasti tullaan parantamaan tästä, Granlund sanoi.

Miikka Lahtinen, Tampere
Twitter: @ladalahtinen