Yllättävä käänne – JYPin tähti ei lähdekään ulkomaille, vaan teki jatkon Jyväskylään
Liigajoukkue JYP tiedotti nettisivuillaan, että se on tehnyt yhden vuoden mittaisen sopimuksen luottohyökkääjä Jerry Turkulaisen kanssa.
23-vuotias mikkeliläislähtöinen virtuoosi on pelannut JYPissä ja samalla jääkiekkoliigassa kaikkiaan 344 ottelua pistein 70+139=209.
Jatkosopimus on yllättävä: Turkulaisen piti suunnata ensi kaudeksi ulkomaille, mutta JYPin tiedotteen mukaan viimeisten kuukausien aikana uusiutunut markkinatilanne muutti suunnitelmia.
– Jossain vaiheessa aukesi mahdollisuus pitää hänet Jyväskylässä, ja sopimus syntyi aika nopeiden neuvottelun jälkeen. Hän varmasti näkee myös meille rakentuvan vahvan joukkueen, johon Jerry on hyvä palanen, urheilujohtaja Mikko Viitanen kertoi.
Liigan hännillä viime vuosina tarponut JYP rakentaa ensi kaudeksi hyvän oloista joukkuetta. Esimerkiksi Juuso Puustinen ja Robert Rooba ovat tuoreimpia hakuja.
– On ilo ja kunnia pukea JYP-paita päälle. Kukaan ei osannut kuvitella, mihin maailma on viimeisten kuukausien aikana mennyt. Matkalla oli moniakin vaihtoehtoja, mutta Jyväskylä on aina ollut minulle erityinen paikka ja niin sanottu koti, pelaaja iloitsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-tähden olympiamatkalla kova hinta: kausi ohi
- Raju kannanotto: Valkoinen talo piikitteli Kanadan ex-pääministeriä finaalitappiosta
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Tässä on olympiakisojen MVP sekä tähdistökentällinen
- USA juhlii olympiakultaa! Pelaajilta koskettava ele
- Loppuottelun ketjut ovat tässä – Kanadalle huonoja uutisia
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: USA – Slovakia välierä – jenkit marssivat murskavoittoon
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat