Liigajoukkue JYP tiedotti nettisivuillaan, että se on tehnyt yhden vuoden mittaisen sopimuksen luottohyökkääjä Jerry Turkulaisen kanssa.

23-vuotias mikkeliläislähtöinen virtuoosi on pelannut JYPissä ja samalla jääkiekkoliigassa kaikkiaan 344 ottelua pistein 70+139=209.

Jatkosopimus on yllättävä: Turkulaisen piti suunnata ensi kaudeksi ulkomaille, mutta JYPin tiedotteen mukaan viimeisten kuukausien aikana uusiutunut markkinatilanne muutti suunnitelmia.

– Jossain vaiheessa aukesi mahdollisuus pitää hänet Jyväskylässä, ja sopimus syntyi aika nopeiden neuvottelun jälkeen. Hän varmasti näkee myös meille rakentuvan vahvan joukkueen, johon Jerry on hyvä palanen, urheilujohtaja Mikko Viitanen kertoi.

Liigan hännillä viime vuosina tarponut JYP rakentaa ensi kaudeksi hyvän oloista joukkuetta. Esimerkiksi Juuso Puustinen ja Robert Rooba ovat tuoreimpia hakuja.

– On ilo ja kunnia pukea JYP-paita päälle. Kukaan ei osannut kuvitella, mihin maailma on viimeisten kuukausien aikana mennyt. Matkalla oli moniakin vaihtoehtoja, mutta Jyväskylä on aina ollut minulle erityinen paikka ja niin sanottu koti, pelaaja iloitsi.