Liigassakin kovaa jälkeä takonut hyökkääjätaituri siirtyy Pohjois-Amerikkaan yli 11 vuoden tauon jälkeen
Kanadalais-italialainen hyökkääjä Stefano Giliati tekee paluun Pohjois-Amerikan kaukaloihin yli 11 vuoden tauon jälkeen. Hän on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Fort Wayne Kometsin kanssa. Joukkue pelaa ECHL:ssä eli niin kutsutussa ”farmin farmissa”.
34-vuotias Giliati on pelannut Pohjois-Amerikassa viimeksi kaudella 2010-11, jolloin hän pelasi AHL:ssä. Häneltä löytyy myös aikaisempaa kokemusta ECHL:stä. Juniori-ikäisenä hän kiekkoili juniorisarja QMJHL:ssä.
Viimeiset 11 kautta Giliati on pelannut Euroopassa. Hänet on nähty KHL:ssä, Liigassa, Saksassa, Sveitsissä sekä Italiassa. Menneellä kaudella hän pelasi italialaisseura Asiagon riveissä ja mätti 34 otteluun tehopisteet 15+22=37. Pudotuspeleissä kymmeneen otteluun syntyivät pisteet 2+7.
Kaudet 2012-15 Giliati pelasi Suomessa. Hän edusti ensin kaksi kautta SaiPaa ja sitten yhden kauden Bluesia. Tilille kertyi 144 pelattua runkosarjan ottelua (39+55=94) sekä 20 pudotuspeliottelua (2+7). Blues-kaudellaan Giliati mätti runkosarjaan komeat 40 tehopistettä.
Giliati pelasi Italian paidassa MM-kisoissa keväällä 2021. Hän iski tuolloin seitsemään peliin yhden maalin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!