Suomalaishyökkääjä Teemu Hartikainen on edelleen ilman seuraa ensi kaudeksi. Hän on tällä hetkellä yksi kirkkaimmista tähtipelaajista, joka on vapailla markkinoilla Euroopassa.

Erityisesti Sveitsin pääsarjasta ollaan oltu hyvin kiinnostuneita Hartikaisen palveluksista. Monet joukkueet kyseisestä sarjasta etsivät vielä ulkomaalaisvahvistuksia joukkueeseensa. Hartikainen löytyy monien toivelistan kärkipäästä.

Sveitsiläinen Blick-lehti kertookin saaneensa selville, että peräti neljä joukkuetta on ilmaissut kiinnostuksensa Hartikaista kohtaan. Niihin kuuluvat Genève-Servette HC, Lausanne HC, ZSC Lions sekä HC Fribourg-Gottéron.

Fribourgin GM Christian Dube vahvisti kuitenkin Blickille, että seura on joutunut vetäytymään kilpailusta sivuun. Näin ollen Hartikaisen perässä on kolme seuraa.

Sveitsiläisseurat odottelevat parhaillaan Hartikaisen päätöstä tulevan kauden osoitteesta. Sen seurauksena pelaajamarkkinat ovat myöskin hieman pysähtyneet. Seurat odottelevat ensin, mihin Hartikainen päätyy ennen kuin aktivoituvat uudelleen ulkomaalaishankintojensa suhteen.

32-vuotias Hartikainen oli voittamassa tänä vuonna Leijonien mukana olympiakultaa sekä maailmanmestaruuden. Mies pelasi edelliset yhdeksän kautta KHL:ssä Salavat Julajev Ufan riveissä, mutta hän jätti sarjan Venäjän hyökättyä Ukrainaan.