Ruotsalaispelaaja karmeassa tilanteessa – ei pääse haluistaan huolimatta pois KHL:stä: ”Ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa itseäni ulos”
Ruotsalaishyökkääjä Jakob Lilja jatkaa uraansa Venäjän KHL:ssä myös ensi kaudella Dynamo Moskovan joukkueessa. 29-vuotias pelaaja edusti parin viime kauden ajan kazakstanilaista Barys Nur-Sultania, ja tuoreimman sopimuksen hän teki talvella ennen Venäjän Ukrainaan aloittamaa sotaa.
Nyt pelaajan tilanne on se, ettei hän haluistaan huolimatta kykene purkamaan pahvia.
– Minulla ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa itseäni ulos sopimuksesta, pelaaja manasi ruotsalaiselle Expressenille.
Mistä summista on kyse?
– Se on yksinkertaisesti enemmän kuin minun varat. Olen ollut asiassa yhteyksissä agenttieni, en seuran kanssa, sanoi pelaaja, jonka mukaan Ruotsin Jääkiekkoliitosta ei ole ollut asiassa varsinaisesti apua.
Ennen KHL:n aikakauttaan NHL:ssä Columbus Blue Jacketsia ja sen AHL-joukkue Cleveland Monstersia edustanut Lilja on kiinnostanut toki muitakin seuroja.
– On ollut hyvän selvää, että haluaisin purkaa sopimuksen. Puhuin erään sveitsiläisen joukkueen kanssa, joka yritti ostaa minut ulos. Myös SHL:n Malmö ja Linköping ovat yrittäneet ratkaista tätä.
– En tiedä, miten lähelle maalia puheet näiden kanssa menivät. En ollut osallisena näissä keskusteluissa.
Kahden tulen välissä oleva ruotsalainen KHL-pelaaja tietää sen, että sanomista voi tulla.
– Näin se on. Olemme tehneet kuitenkin selväksi sen, että haluaisimme tästä eroon. Mutta tämä nyt on mitä on.
Muut KHL:ssä ensi kaudella pelaavat ruotsalaiset ovat tällä tietoa Robin Press ja Fredik Claesson.
LUE MYÖS:
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä