Tiesitkö? Naisleijonien tähti pelasi junnuna toisen maan NHL-konkarien kanssa
Tanskan Herningissä ja Fredrikshavnissa kuun vaihteessa pelattavat naisten MM-kisat ovat ainakin yhdelle pelaajalle taatusti ikumuistoisen.
Naisleijonien moninkertainen arvokisamitalisti Michelle Karvinen on kotoisin Tanskan Rödovresta. Se sijaitsee pääkaupunki Kööpenhaminan länsipuolella.
Tanskalaisen äidin ja suomalaisen isän tytär pelasi Tanskassa nuorena poikien kanssa, ja siitä alkoi erilainen ja upea nousukiito.
– Vartuin kahdessa NHL:ssä pelanneen tyypin, Mikkel Bödkerin ja Lars Ellerin kanssa. He olivat joskus ketjukavereitani, pelaaja kertoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Bödker on pelannut NHL:ssä pudotuspelit huomioiden yli 700 ottelua ja Eller lähes 1 000 matsia.
Suomi vei mukanaan
Karvisen joukkue tuli pelaamaan aikoinaan Suomeen voittaen pelejä, ja silloin häneen kiinnitettiin huomiota. Karvinen kutsuttiin 13-vuotiaana Suomen alle 20-vuotiaiden leirille, ja loppu on historiaa.
MM-hopea, kolme olympiapronssia, viisi MM-hopeaa ja lukuisia muita henkilökohtaisia ja seurajoukkuetason pyttyjä.
– Suomen ja Tanskan välinen edustuspäätös oli helppo, koska en uskonut, että saisin Tanskan väreissä mahdollisuutta pelata MM-kisojen korkeimmalla tasolla – tai edes olympialaisissa.
Naisleijonat avaa MM-urakkansa torstaina kivikovaa Kanadaa vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu