Naisleijonien MM-kisaurakka ei saanut unelma-alkua – Kanada marssi selvään voittoon

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen urakka MM-kisoissa käynnistyi torstai-iltana 1-4-tappiolla Kanadaa vastaan.
Naisleijonien osalta turnaus ei käynnistynyt hyvin, sillä vain reilun neljän minuutin pelin jälkeen Petra Niemisen sai suihkukomennuksen, ja Suomi joutui alivoimalla. Kanada käytti tämän tilanteen myös hyväkseen, kun 1-0-osuma syntyi ylivoimalla.
Kanadan johto ei kestänyt kuitenkaan pitkään, vaan Julia Liikala toi Naisleijonat tasoihin vain reilut neljä minuuttia myöhemmin. Tämän jälkeen Kanada karkasi puolestaan uudestaan johtoon, mutta ennen ensimmäistä erätaukoa Suomella oli mahdollisuudet nousta vielä tasoihin, mutta Kiira Yrjänen ei onnistunut hankkimassaan rangaistuslaukauksessa.
Toisessa erässä Kanada oli puolestaan selvästi vahvempi, kun se vei laukaukset nimiinsä peräti 19-4. Suuresta hallinnasta huolimatta maalinteossa Kanada onnistui kuitenkin vain kerran, joten kolmanteen erään lähdettiin 3-1-lukemista.
Päätöserässä Suomella oli omat mahdollisuutensa nousta vielä taisteluun mukaan, mutta Kanada piti Naisleijonat hyvin pois parhaimmilta maalipaikoilta. Ottelun viimeisin osuma nähtiin loppuhetkillä, kun Kanada iski kiekon tyhjään maaliin.
Suomen osalta MM-turnaus jatkuu seuraavan kerran lauantaina. Voit tutustua otteluohjelmaan ja tuloksiin tällä sivustolla.
Mikäli et näe maalikoostetta, niin näet sen täältä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- IL: Rasmus Ristolainen avautui sitkeästä vammastaan – puhui myös Leijonista
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Jesse Puljujärven suomalaisketju: tehokas alku Sveitsissä
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- JYP-tähti: pitkä sairausloma
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- HIFK sai huonoja uutisia heti kauden ensimmäisestä ottelustaan
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo