HIFK julkisti alkavan kauden kapteenistonsa – porukassa mukana peräti kuusi miestä
HIFK on julkistanut kapteenistonsa Liiga-kaudelle 2022-23. Mukaan valittiin peräti kuusi pelaajaa.
Joukkueen kapteenina jatkaa Teemu Tallberg, kun taas varakapteeneiksi on nimetty Ilari Melart, Iiro Pakarinen, Eetu Koivistoinen, Otto Paajanen sekä Juha Jääskä.
Tallberg aloittaa toisen kautensa HIFK:n kapteenin roolissa. Hän pelasi seurassa ensimmäiset Liiga-pelinsä jo kaudella 2009-2010, minkä jälkeen hänet on nähty myös muiden Liiga-seurojen riveissä, kunnes hän palasi takaisin Helsinkiin kesken kauden 2017-18.
– On kunnia-asia jatkaa HIFK:n kapteenina. Pyrin näyttämään esimerkilläni mallia muille jäällä ja sen ulkopuolella. Kapteeniryhmällämme on erilaisia kokemuksia ja pystymme varmasti auttamaan joukkuetta ja toisiamme myös tiukan paikan tullen, Tallberg kommentoi HIFK:n tiedotteessa.
– Tallberg tekee paljon näkyvää ja näkymätöntä työtä ja on erittäin arvostettu joukkueen sisällä. Meillä on vahva luotto tähän kuusikkoon. Kapteeneilla on arvokasta kokemusta, lujaa luonnetta ja HIFK:n punainen sydän, sanoo puolestaan HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen.
Koivistoinen ja Paajanen toimivat HIFK:n varakapteeneina jo viime kaudella. Alkava kausi on Koivistoiselle toinen HIFK:ssa, Paajaselle puolestaan kolmas. Jääskä teki Liiga-debyyttinsä kaudella 2015-16 ja on edustanut Liigassa aina HIFK:ta. Hän kuuluu nyt ensimmäistä kertaa kapteenistoon.
Melart palasi HIFK:n riveihin edustettuaan seuraa viimeksi kaudella 2012-13. Pakarinen siirtyi joukkueeseen kesken viime kauden Jokereista. Hän pelasi HIFK:ssa jo kausilla 2012-14, joista jälkimmäisellä hän toimi myöskin varakapteenin roolissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Jarmo Kekäläinen pisti tuulemaan: antoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Oho! JYP jatkosopimukseen tähtihyökkääjänsä kanssa
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Lähde: HIFK:sta tuttu pistetykki palaa Liigaan!
- Suomalainen NHL-superlupaus pahoissa riidoissa Liiga-seuran kanssa – uusi joukkue löytyi nyt!
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Jonas Enlund löysi uuden joukkueen!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?