Ura ohi! NHL:ään asti päässyt suomalaissentteri ripustaa luistimet naulaan – aloitti jo uudet työt

Suomalaishyökkääjä Petteri Wirtanen on lopettanut mittavan peliuransa.
Eliteprospects-sivusto kertoo, että Wirtanen toimii nykyään HIFK:n U9-juniorijoukkueen valmentajana. Wirtanen pelasi viime kaudella HIFK:n Liiga-joukkueessa.
36-vuotias hyvinkääläinen pelasi urallaan Liigassa, KHL:ssä, NHL:ssä, NLA:ssa sekä SHL:ssä.
Wirtanen tilille kertyi Liigassa yhteensä 402 ottelua (59+96=155) HPK:n, TPS:n ja HIFK:n riveissä. Tunnollinen sentteri voitti Liigan mestaruuden kahdesti.
Wirtanen pelasi uransa alkuvuosina NHL:ssä kolme ottelua Anaheim Ducksin riveissä. Kolmen Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden aikana hän pelasi kuitenkin suurimman osan ajastaan AHL:ssä.
Wirtanen pelasi vuosina 2012-18 KHL:ssä Jokereiden ja Donbas Donetskin joukkueissa. Hän teki 257 KHL-ottelussa tehot 25+45=70.
Wirtanen edusti Suomen maajoukkuetta kevään 2014 MM-kisoissa, jossa mukaan tarttui hopeaa. Wirtanen pelasi Leijonissa yhteensä 38 ottelua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!