Vaikeaksi meni – Naisleijonat kukisti vaivoin MM-kisojen lilliputin

Naisleijonat kohtasi MM-kisojen sijoitusottelussa Unkarin lauantaina. Ottelu päättyi lopulta Naisleijonien nihkeään 3-2-jatkoaikavoittoon.
Suomi karkasi ottelussa jo 2-0-johtoon, kun se osui kerran sekä ensimmäisessä että toisessa erässä. Avausmaalin iski Susanna Tapani ja syöttöpisteet merkattiin Petra Niemiselle ja Krista Parkkoselle. Toisen osuman viimeisteli puolestaan Noora Tulus, syöttöpisteet saalistivat Nieminen ja Ronja Savolainen.
Vielä toisen erän aikana Unkari onnistui nousemaan ottelussa tasoihin. Joukkueen maalintekijöinä kunnostautuivat Regina Metzler ja Alexandra Huszak.
Ottelu eteni jatkoajalle. Sitä ehdittiin pelaamaan hieman yli minuutin verran, kunnes Elisa Holopainen iski ratkaisuosuman Tapanin ja Nelli Laitisen syötöistä.
Unkari pelasi vasta historiansa toista kertaa naisten MM-kisoissa, joten siihen peilaten ottelun eteneminen jatkoajalle oli suuri yllätys.
Voiton myötä Naisleijonat pelaa sunnuntaina sijoista 5-6 Japani-Ruotsi -ottelun voittajaa vastaan. Unkarin turnaus päättyi tähän.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- IL: Rasmus Ristolainen avautui sitkeästä vammastaan – puhui myös Leijonista
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- Jesse Puljujärven suomalaisketju: tehokas alku Sveitsissä
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- JYP-tähti: pitkä sairausloma
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- HIFK sai huonoja uutisia heti kauden ensimmäisestä ottelustaan
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- HIFK:lle jättimäinen takaisku – viime kauden maalikuningas pitkään sivussa