Yllätyspäätös: 22-vuotias Liiga-lupaus ripustaa luistimet naulaan
Lappeenrannan SaiPan 22-vuotias puolustaja Mikael Koskimies ilmoittaa lopettavansa peliuransa.
SaiPan kasvatilla olisi ollut sopimus voimassa vuoteen 2024 asti. Koskimies on ollut viime kaudesta lähtien lainalla Mestiksessä Imatran Ketterässä.
Nuoren puolustajan päätöksen taustalla on useita syitä.
– Päätös lopettamisesta oli kypsynyt ja pidemmän aikaa taustalla ja pohdin asiaa jo viime kaudella. Pidemmät loukkaantumisjaksot ja kiekollisesti haastavat ajat hieman koettelivat, mutta en missään vaiheessa kuinkaan pohtunut lopettamista vakavasti. Kesätreeneihin ja tulevaan kauteen lähdin motivoituneella mielellä, mutta jossain vaiheessa jääkiekko kävi vähän raskaaksi. Siinä vaiheessa kun intohimo muuttuu työksi, niin aloin harkita lopettamista tosissaan, Koskimies kertoi SaiPan tiedotteessa.
– Tässä vaiheessa opiskelut ja jääkiekon ulkopuolinen elämä tuntuvat enemmän houkuttelevalta. Liiga-pelit olivat itselle iso saavutus, varsinkin kun peilaa siihen, että ehdin jo kerran aiemmin lopettaa urani, Koskimies päätti.
Koskimies pelasi Liiga-urallaan 22 ottelua pistein 0+2. U20 SM-sarjassa 191-senttinen puolustaja kirjasi 94 ottelussa tehopisteet 7+42.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!