Mikkelin Jukurien kauden aloitus on ollut vaikea. Isoimmat vaikeudet seura on kuitenkin kohdannut jään ulkopuolella.

Jukurit kärsii rajusta yleisökadosta. Joukkue on pelannut tällä kaudella kolme kotiottelua, ja niiden katsojakeskiarvo on 1924. Seuran yleisötavoite on 2800. Lippuja on jouduttu myymään isolla alennuksellakin.

– Ei hymyilytä. Hetken aikaa eilisessä ottelussa itsekin katselin, että mitähän täällä tapahtuu, kommentoi toimitusjohtaja Antti Laakso Ilta-Sanomille.

Yksi selittävä tekijä on, että Jukureilla on ollut putkeen paljon kotipelejä, kun CHL lasketaan mukaan. Katsojakeskiarvo on alitettu pahasti, mutta Laakso ei puhuisi kuitenkaan pettymyksestä.

– Pettymys on liian raju sana. Oli odotettua, että yleisömäärät ovat vähän alle keskiarvon, mutta katsojia on käynyt vähemmän mitä luulin, Laakso sanoo.

– Odottama on, että myöhemmin kauden aikana yleisöä on 2 000–3 000 välillä. Tämä on joka vuosi vaikeaa aikaa. Syyskuu on meille vaikein kuukausi. En tiedä, mistä se johtuu.

Tällä hetkellä ottelut tekevät tappiota.

– Aitioiden käyttöaste määrittelee paljonko yhdestä ottelusta tulee puhdasta rahaa. Jos aitiot ovat täynnä, näillä yleisömäärillä otamme turpaan noin 10 000 euroa per kotiottelu, Laakso laskee.