Vahvaa tekemistä! Kaksi suomalaispelaajaa esiintyi edukseen ensimmäisessä NHL:n harjoitusottelussaan

Florida Panthers voitti Nashville Predatorsin NHL:n harjoituskauden avausottelussaan jatkoajan jälkeen luvuin 4-3.
Ottelussa nähtiin useita suomalaisonnistujia. Ennen kaikkea edukseen esiintyivät ensimmäiset ottelunsa NHL-kokoonpanossa pelanneet Panthers-puolustaja Santtu Kinnunen sekä Predatorsin hyökkääjä Juuso Pärssinen. Kinnunen kirjautti tehopisteet 0+2, kun taas Pärssinen merkkautti tehot 1+1.
Panthers varasi 23-vuotiaan Kinnusen 7. kierroksella (#207) kesän 2018 varaustilaisuudessa. Kinnunen teki Panthersin kanssa kaksivuotisen tulokassopimuksen viime keväänä. Viimeiset kaksi kautta Kinnunen edusti Liigassa Tapparaa, jonka riveissä hän voitti myöskin Suomen mestaruuden viime keväänä.
21-vuotias Pärssinen on Predatorsin 7. kierroksen varaus (#210) kesän 2019 varaustilaisuudesta. Pärssinen teki kolmevuotisen tulokassopimuksen Predatorsin kanssa keväällä 2021. Sopimuksen ensimmäisen kauden Pärssinen vietti Liigassa TPS:n riveissä, jossa hän on ollut voittamassa hopeaa kahtena edelliskeväänä. Menneellä kaudella Pärssinen pelasi myöskin vielä AHL:n pudotuspeleissä Milwaukee Admiralsin paidassa, jossa tilille kertyi yhdeksän ottelua tehoin 1+2.
Panthersin jatkoaikaosumasta vastasi Aleksander Barkov, joka viimeisteli ottelussa pisteet 1+1. Myös Eetu Luostarinen iski ottelussa yhden maalin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Patrik Laineelta tiukkaa tekstiä kriitikoilleen Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona