Liigan kulttihyökkääjä tiedottaa: ura ohi!
Pelicansissa fanien suosikiksi noussut hyökkääjä Taavi Vartiainen päättää peliuransa. 28-vuotias lahtelainen tiedotti asiasta Pelicansin verkkosivuilla.
Pelicansin juniorimyllyssä aloittanut Vartiainen pelasi Liigassa yhteensä 280 ottelua tehopistein 20+33. Viime kaudella lahtelaishyökkääjä pelasi Mestiksessä, Ruotsin HockeyEttanissa sekä Saksan kolmostasolla.
– Pelicansin omana kasvattina olen etuoikeutettu ja kiitollinen, että sain edustaa kotikaupunkini seuraa useiden vuosien ajan. Sydämeni on aina ollut, ja tulee aina olemaan turkoosi. Mahtavien pelikavereiden ja valmentajien kanssa olen saanut kokea niin onnistumisia kuin pettymyksiä, Vartiainen kertoo Pelicansin sivuilla.
– Yhteinen iso kiitos koko Pelicans-yhteisölle siitä tuesta, mitä olen saanut erityisesti mentaalisten ongelmieni alettua. En ole kokenut missään vaiheessa, että olisin jäänyt yksin, hyökkääjä jatkoi.
Vartiainen nousi Pelicans-fanien suosikiksi periksiantamattomalla asenteellaan ja kovaotteisella pelityylillään.
– Fanit ovat kohdelleet minua aina loistavasti. Olen kantanut kulttipelaajan viittaa ylpeydellä ja erottunut siten joukosta. Olen jättänyt kaukaloon kaiken, mitä rahkeista on löytynyt. Isku Areenan katsomossa näemme varmasti jatkossakin, Vartiainen viestitti faneille.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa