NHL-menoa haistellut suomalaislupaus yllättyi kohtalostaan leirillä – ”Oli tosi hyvä kokemus”
Pelicansin suurlupaus Topias Vilen palasi lahtelaisten pakistoon rapakon takaa äskettäin leiriltä, joka sujui joukkueen oman varauksen positiivisesti.
Suomalaislupaus sai yllättyä Devilsin matkassa positiivisesti, sillä Vilen nousi tulokasleiriltä NHL-joukkueen matkaan.
– Oli tosi hyvä reissu, hyvä kokemus. Näki, missä ihan huippu menee. Se nosti omaa itseluottamusta. Näki, että pystyy pelaamaan ja pärjäämään, Vilen sanoi Pelicansin YouTube-kanavan haastattelussa.
19-vuotias pakki on Devilsin viime vuoden viidennen kierroksen 129. varaus. Pääseminen sen mukaan jo nyt yllätti pelaajan.
– No kyllä. Se oli positiivinen yllätys.
Pakki on ottanut Liigassa hurjia harppauksia. Ensimmäisellä kaudella vastuuta tuli 35 pelissä, mutta viime kaudella hän pelasi kaikkiaan jo 53 matsissa. Lisäksi Vilen on nähty tällä kaudella lahtelaisten ylivoimapelissä.
Sen nappaaminen koko kaudeksi on pelaajan yksi tavoitteista. Muita ovat tasainen pelaaminen läpi kauden ja johtavaksi pelaajaksi nouseminen vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.
Liiga perjantaina:
HIFK-Kärpät
Lukko-HPK
Pelicans-Ässät
SaiPa-KooKoo
Tappara-Ilves
TPS-KalPa
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa

- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa