HäSa: HPK:n ensi kauden päävalmentajaa ei ole vielä päätetty – ainakin nämä kaksi nimeä ovat vaihtoehtoina pestiin
HPK ei ole vielä tehnyt päätöstä ensi kauden päävalmentajansa suhteen, kertoo Hämeen Sanomat.
Lehden tietojen mukaan yksi kärkivaihtoehdoista on tällä hetkellä se, että HPK:n nykyinen päävalmentaja Jarno Pikkarainen jatkaa pestissään myöskin ensi kaudella. Lisäksi Hämeen Sanomat on saanut tietoonsa, että HPK on tunnustellut Olli Salon halukkuutta joukkueen päävalmentajan virkaan.
Pikkarainen aloitti HPK:n päävalmentajana vuosi sitten lokakuussa. Hän luotsasi joukkueen viime kaudella runkosarjassa sijalle seitsemän, mutta kausi päättyi pudotuspelien avauskierroksella. Tällä hetkellä HPK on sijalla yhdeksän.
Salo toimii puolestaan KooKoon päävalmentajana toista kauttaan. Hänen johdollaan KooKoo oli viime kaudella runkosarjan kahdeksas. Pudotuspeleissä joukkue eteni aina mitalipeleihin saakka sijoittuen lopulta neljänneksi. Tällä hetkellä KooKoo on runkosarjassa kuudentena.
Salolla on optio KooKoon kanssa myöskin ensi kaudesta.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Mikael Granlund pääsee irti Leijonissa
- Pelicans pudotti ison uutisen – tässä uusi urheilujohtaja!
- Sopimus purettu – yli 500 Liiga-ottelun puolustaja jättää Ilveksen!
- Tappara teki kovia kiinnityksiä – kuusi sopimusuutista julki!
- Siirto purkissa: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – tässä uusi osoite!
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Antti Pennanen: iso paljastus Konsta Heleniuksesta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa