IL: Kristian Kuusela olisi voinut vaihtaa seuraa Liigassa – näistä syistä ura jatkuu Tapparassa

Kristian Kuusela kiinnosti viime kauden jälkeen muitakin liigaseuroja, mutta kokenut hyökkääjä päätti jatkaa uraansa Tapparassa, uutisoi Iltalehti.
39-vuotiaan hyökkääjän rooli on pienentynyt täksi kaudeksi. Muualla vastuuta olisi ollut varmasti enemmän tarjolla kuin Tapparassa. Kuusela ei kuitenkaan halunnut lähteä muualle.
– Mun koti on täällä. En halua vaihtamisen takia vaihtaa. Meillä on hyvä joukkue ja mahdollisuus menestyä. Voittamisen takia pelaan. Ei ole moneen vuoteen ollut omia tavoitteita – vain voittaminen. Näin, että mahdollisuus voittaa on isoin tässä ja mun on hyvä olla Tampereella, Kuusela perusteli päätöstään Iltalehdelle.
Tällä kaudella hyökkääjä on esiintynyt 13 ottelussa tehopistein 0+5. Helmikuussa Kuuselalla tulee mittariin jo 40 vuotta, mutta pelaaminen maistuu yhä.
– En ole miettinyt sekuntiakaan lopettamista. Sitten mietin, kun ei tunnu enää hyvältä tai ei pärjää. Olen pystynyt näyttämään itselle, että pärjään edelleen ihan hyvin – ja se riittää mulle, Kuusela kommentoi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä