NHL:stä vakipaikkaa kärkkyvän suomalaispakin kehitysaskeleet kiinnittivät luotsin huomion – ”Hänen pelaamisensa kiekon kanssa on parantunut”
Kuopiolaislähtöinen pakki Markus Niemeläinen näyttäisi saavansa jalkaa NHL:n oven väliin vielä viime kautta paremmin.
Taalaliigassa pelejä on kertynyt vyölle Edmonton Oilersin paidassa viisi kappaletta, AHL:n puolella farmijoukkue Bakersfield Condorsissa matseja on vyöllä kaksi pistein 0+1.
Otanta on tämän kauden osalta toki pieni, mutta samalla on muistettava yksi merkittävä tilastofatka. Vielä viime kaudella vastuu jakautui toisinpäin – eli Niemeläisen osalta suurempi osa sesongista meni AHL:n puolella.
Isokokoisen peruspakin kehittyminen on huomattu Oilersissa, NHL:n nettisivujen jutussa kirjoitettiin.
– Hänen pelaamisensa kiekon kanssa on parantunut. Jokainen tietää, että hänellä on hyvä ajoitus ja hän pääsee iholle, kun joku yrittää kiertää häntä. Isoksi pelaajaksi hän luistelee hyvin ja ottaa tilan pois nopeasti, öljypaitojen luotsi Jay Woodcroft kehui.
Taalaliigassa Niemeläisen minuutit ovat pyörineet vajaan seitsemän ja reilun yhdeksän välillä vuoristoratamaisesti.
– Hän on pelannut hyvin ja ansainnut enemmän minuutteja. Hän tuo uuden ulottuvuuden takalinjoillemme.
Oilersin pelit jatkuvat ensi yönä Chicago Blackhawksia vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Liiga-sensaatio tulikuumana – Saku Koivun ennätys murskaksi
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Jymykäänne! IL: Yllättävä seura Liigaan?
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”