Sakari Mannisen tilanteesta karu paljastus
Leijonien kultasankari Sakari Manninen etsii jalansijaa NHL:ään. Vegas Golden Knightsiin kesällä siirtynyt hyökkääjä on pelannut tällä kaudella pelkästään AHL:ssä.
Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Manninen on tehnyt seitsemässä AHL-ottelussa tehot 1+3.
The Athletic -sivuston Vegasin toimittaja Jesse Grangerin mukaan Mannisen on lähes mahdotonta nousta NHL:ään, ellei Golden Knights ajaudu pahaan loukkaantumissumaan.
– Uskon, että se vaatisi loukkaantumisia, jotta Manninen voisi saada mahdollisuuden NHL:ssä. Olin vakuuttunut hänen pelaamisestaan harjoitusleirillä. Hän luistelee hyvin, eikä häntä työnnetä kiekosta pois, vaikka hän onkin pienempi kaveri. Hänellä on myös nopea laukaus, joka saattaa yllättää maalivahdit, Granger kertasi Mannisen tilannetta NHLSuomi.comille.
– Minusta se kertoo jo paljon, että hänet laitettiin (harjoitusleirillä) keskushyökkääjäksi. Golden Knightsilla on vahva keskusta, johon kuuluvat: Eichel, Stephenson, Karlsson, Roy ja Howden. Manninen ei tule ohittamaan ketään edellämainittua pelaajaa – siinäkin on jo viisi sentteriä neljälle mahdolliselle pelipaikalle. Tuohon kun lisätään Jake Leschyshyn, niin hänen on lähes mahdotonta saada peliaikaa ilman loukkaantumisia, toimittaja jatkoi.
Granger näkee, että Mannisen ainut todellinen mahdollisuus päästä NHL:ään olisi laitahyökkääjänä.
– Golden Knightsin suurin heikkous on laidoilla, joten Manninen voisi siten raivata tiensä kokoonpanoon. Hän on riittävän taitava pelaamaan samantyyppisten pelaajien kanssa, joten jos kärkiketjun hyökkääjä loukkaantuu, voisi hän olla potentiaalinen korvaaja. Ehkä hän voisi pelata samanlaisessa roolissa kuin Brandon Pirri muutama vuosi sitten.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata HIFK:sta lähteneen Leijonat-tähden!
- Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – todellinen yllätyspesti!
- Shokkikäänne – Suomen NHL-superlupaus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Kultaleijona sai lähtöpassit – huhut vievät takaisin Liigaan!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan – MTV: nyt puhuu Jokerit-pomo
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu