Liigassa vähälle vastuulle jäänyt suomalaislupaus painoi kypärätempun Mestiksessä – sen jälkeen tapahtui todellinen ihme

NHL:ään ja sen Philadelphia Flyersiin vuonna 2021 toisella kierroksella numerolla 46 varattu Samu Tuomaala on ollut syksyllä aikamoinen kiekkokiertolainen. Nyt hän pelaa Mestiksen Ketterässä, ja tehokkaasti pelaakin.
Perjantaina kauden toisessa Ketterä-matsissa 19-vuotias Tuomaala iski kolme maalia keuruulaista KeuPa HT:ta vastaan. Kypärätemppu nosti imatralaisväreissä saldon jo viiteen (5+0) – siis kahdessa pelissä.
Tuomaalan toisessa ja kolmannessa erässä iskemä kypärätemppu ja sen tuoma 5-2-johto ei kuitenkaan lopulta riittänyt monen yllätykseksi voittoon.
Ketterä johti vielä viitisen minuuttia ennen loppua, mutta KeuPa iski sensaatiomaisella kirillä. Se takoi vain 44 sekunnin sisällä toisistaan kolme maalia, ja lopulta keuruulaisvieras painoi 5-6-voittoon voittomaalikisan päätteeksi.
Ketterän lisäksi Tuomaala on pelannut tällä kaudella Mestistä myös Heinolan Peliitoissa. Siellä saldoksi muodostui kahdessa pelissä 1+1=2.
Liigan Jukureissa tehoja ei kahdeksassa ottelussa ole syntynyt, U20 SM-sarjan Jukureissa tehot ovat kymmenen pelin jälkeen 2+3=5.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi