IS: Mikael Granlundin vaimo paljastaa, mitä ei voi sietää Yhdysvalloissa: ”Raivo kiehuu, kun ajattelenkin”
Nashville Predatorsin hyökkääjä Mikael Granlundin vaimo Emmi Granlund on asunut pitkään perheensä kanssa Yhdysvalloissa. Suomalaiselle on ollut paljon totuttelemista joihinkin kulttuurieroihin.
Ilta-Sanomien haastattelussa Emmi Granlund paljasti, että erityisesti aborttilainsäädäntö saa hänen verensä kiehumaan. Tänä vuonna Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi perustuslaillisen oikeuden aborttiin.
– Suomalaisena perusarvoihin kuuluu oikeus omaan kehoon ja vapaus omiin valintoihin. Tänne tullessa tuntuu kuin matkustaisi ajassa 50 vuotta taaksepäin. Se on ihan käsittämättömän turhauttavaa ja ahdistavaa, Granlund sanoo.
– Raivo kiehuu, kun ajattelenkin tämän maan touhuja.
Yhdysvalloissa asekulttuuri on myös hyvin erilinen. Monet ajattelevat asein lisäävän turvallisuutta.
– Se on aivan käsittämätöntä. Kenellä tahansa saattaa olla autossa ase. Yksi kaverikin sanoi pitävänsä käsiasetta autossa ihan varmuuden vuoksi. Siis mitä? Granlund ihmettelee.
Rikollisuuttakin on huomattavasti enemmän.
– Ystäviäni on ryöstetty oman asuintalon autohallissa keskustan lähellä asuinalueilla, missä kuvittelisi olevan turvallista. Se on ihan sairasta.
– Pitää olla tosi varovainen, mihin uskaltaa viedä lapsia. Se on asia, jota ei tarvitse Suomessa edes ajatella.
LUE MYÖS:
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan