Eeli Tolvanen puhui NHL-uransa ensimmäisestä seurasiirrosta – ”Tämä on uusi alku minulle, joten en voisi olla enempää innoissani”
Kuluva viikko on ollut iso NHL-kiekkoilija Eeli Tolvasen elämässä. Nashville Predators sai jäädä taakse, ja Seattle Kraken poimi pelaajan siirtolistalta.
– Tämä on uusi alku minulle, joten en voisi olla enempää innoissani, hyökkääjä oli sanonut NHL:n nettisivujen mukaan.
Aikoinaan KHL:ssä Jokerien väreissä huikeaa jälkeä maalien muodossa tehnyt Tolvanen pelasi alkukaudella Predsissä 13 ottelua pistein 2+2=4. Ensiesiintymisen 23-vuotias pelaaja teki tuossa joukkueessa jo kaudella 2017-18.
– Kokoonpanon ulkopuolella oleminen on aina vaikeaa. Toivoin uutta alkua joko Milwaukee Admiralsissa (AHL:ssä), täällä tai jossain muualla.
Nyt vihtiläinen etenee kliseisesti sanottuna päivä kerrallaan. Tolvasen 1,45 miljoonan dollarin palkan takaava sopimus päättyy vuonna 2024.
– Yritän päästä tutuksi pelikaverien ja valmennuksen kanssa ja rakentaa sitä kautta kemiaa sekä oppia pienet yksityiskohdat pelityylistä.
Kraken-luotsi Dave Hakstol kehui pelaajan kiekollisia taitoja ja hyvää kutia.
– Nyt hän saa toisen tilaisuuden NHL:ssä, ja olemme iloisia, että hän kuuluu joukkueeseemme.
LUE MYÖS:
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: uusi tieto paluuaikataulusta
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- Suru-uutinen: Leijonien entinen päävalmentaja Derek Holmes on kuollut
- Niko Huuhtaselle tyly kohtalo NHL:ssä – HS: tämä on tilanne Liiga-paluun suhteen
- Jukurien ex-supertähti: lähtöpassit NHL:ssä!
- Suomalaishyökkääjä solmi jatkosopimuksen NHL:ssä!
- HIFK vihjaa: Isoja sopimusuutisia luvassa
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Pelicans: uusi vahvistus heti viikkoja sivussa
- AL: Ilvekseltä kova ryöstö toisesta Liiga-seurasta – Leijonat-sentteri haaviin!
- SK: Ässät nappasi toisen Liiga-seuran kapteenin riveihinsä
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Leijonat-puolustaja: uusi seura!